Luokkani ovessa on kaksi minusta otettua koulukuvaa ja teksti "Täällä vartioin minä." Oppilaat kysyvät säännöllisin väliajoin, minkä ikäinen olen, ja siihen on tietysti vain yksi vastaus. Voitte lukea sen oikealta sivupalkista. Erään kerran joku luokan priimusoppilas ja matikkanero tosin hoksasi hienosti, että koska olin edellisenä lukuvuonna ollut 25-vuotias, olisin seuraavana luonnollisesti 26. Koska oli hänen onnenpäivänsä, annoin periksi, vaikka se tekikin kipeää.
Kipeää teki myös toissakeväänä, kun tulin aamulla takaovesta kouluun ja nousin muutaman portaan pääkäytävälle. Minulla oli ollut jo pari vuotta tummanruskeat hiukset, eivätkä monet oppilaat osanneet kuvitellakaan, ettei se ole luonnollinen hiustenvärini. Olin ollut rohkea ja mennyt kevättä kohti, astunut kampaajalle ja pyytänyt lähestymään vaaleuttani kunnioittavasti mutta nopeasti. Sain kauniit raidat, ja olin kovin tyytyväinen keventyneeseen ilmeeseen ja hyvänkokoiseen harppaukseen kohti lopullista totuutta. Ei miellyttänyt kuitenkaan kaikkia, ei. Ensimmäinen oppilas, joka minut näki, latasi täyslaidallisen. Sylki suorastaan sinkoili hänen suustaan pitkin tiiliseinää ja valui paksuina kuolavanoina lattialle. Ihan totta, kyllä te pystytte kuvittelemaan. "Ei nyt kyllä sovi yhtään", tuumasi tyttö. "Anteeksi vain, mutta on kyllä ruma!"
Keskustelimme sinä päivänä kovasti aiheesta Pohjalainen suoruus - hyve vai pahe?
Joitakin viikkoja sitten meille Mettäperän opettajille pidettiin hyvin mielenkiintoinen luento, joka käsitteli opettajien pukeutumista. Luentoa piti lehdistössäkin kohutun Katsojana ja katsottuna - opettajan kontrolloitu ulkoasu -väitöskirjansa pohjalta FT Marjo Kamila, ja olipahan vain mielenkiintoista kuultavaa. Opettajan ulkonäköa ja pukeutumista arvostelevatkin paitsi oppilaat, myös kollegat. Maripaita viestii tietyntyyppistä opettajuutta, jossain täytyy edelleen hameen olla tietyn mittainen - eli mahdollisimman pitkä. Eräässä koulussa naisopettajat eivät uskaltaneet pukeutua farkkuihin, kun rehtorin mielestä heidän takapuolensa eivät sitä kestäneet. Esimerkkejä ja tutkimustuloksia olisi ollut mukava kuunnella vaikka kuinka kauan, ja oli todella mielenkiintoista peilata niihin omia kokemuksia niin oppilas- kuin opettaja-ajoiltakin.
Kyllä minä muistan, että ruotsinopettajalla oli aina mustikansininen neulehame ja -paita, ellei ollut vaihtoviikko ja yllä monivärinen neuleasu. Kyllä minä muistan, että historianopettaja pukeutui lähinnä harmaaseen. Kyllä minä muistan, että vanhahkolla englanninopettajalla oli oudon teräväkuppiset rintaliivit. Kiehtovat, olisivat pojat luonnehtineet, jos olisivat punoitukseltaan pystyneet. Sillä tunnilla he olivat aina hiljaa.
Oppilaat seuraavat opettajaa silmä kovana tai puoliummessa noin 45 minuuttia kerrallaan. Tarkkanäköisin on ollut nuori tyttö, joka huomautti kesken tunnin, että pienen nappikorvakoruni lukko oli korvanlehden takana sen verran löysällä, että minun pitäisi napsaista se paremmin kiinni. Kiitin. Mutta kyllä minä muistan senkin, miten koulun liikuntailtapäivänä olin erehtynyt laittamaan nuorison suosiman merkin tuulihousuhenkisen ratkaisun ylleni. Sain välittömästi palautetta. Olin astunut reviirille. Olin silloin 25.
:) Mua oppilaat kutsuivat jossain vaiheessa kenkä-Maariaksi kun noh...rakastan kenkiä enkä pitänyt kai samoja kenkiä kahtena päivänä peräkkäin :D Mutta tosiaan suoria nuoria riittää. Mikä on hyvästä mutta myös pahasta.
VastaaPoistaOpettaja saa pukeutua ja pitääkin pukeutua...jopa ihan oman makunsa mukaan. Pääasia on, että on vaatteet ja jos saa vaativaksi heittäytyä niin ois kiva, että ehjät ja puhtaat. Oma yläasteen matematiikan opettajani oli samassa mekossa viikkotolkulla ja sen haistoi, ettei sitä välillä pesty.
VastaaPoistaMinä olin lukiossa opettajana ja oppilaat olivat päättäneet antaa meille opettajille todistukset penkkaripäivänä. Kohdalla "pukeutuminen" minulla loisti täysi 10! "Ruokailun" kohdalla oli häpeäkseni pelkkä 8. Uskon kuitenkin, että kauniit vaatteet antavat kaiken muun anteeksi:)Nytkin minulla on ylläni täyden kympin vaatteet. Ainakin minusta.
VastaaPoistaNyt kun olen lukenut juttujasi (ja nauranut vedet silmissä - anteeksi, huumorintajuni on ilmeisesti vähän outo) olen tosi kiitollinen, että pikkutytön haaveeni opettajan ammatista kariutui yläasteella ;) t. Eija
VastaaPoistaMeidän yläasteen kuusissakymmenissä olleella äikänopella oli aina löysähkö neule. Hänellä oli tapana nojata kyynärvarsillaan pöytään niin, että rinnat lepäsivät siinä käsien päällä. Ilmeisesti huonoista rintsikoista johtuen neule jäi aina "kivasti" rintojen alle jumiin, kun hän suoristautui. Opin äikäntunneilla paljon akkusatiiveista ja possessiivisuffeleista, mutta tärkeimpänä mieleeni jäi hyvien rintaliivien tärkeys. Koulu siis todella valmentaa elämää varten, vaikkei sitä opetussuunnitelmasta aina näe.
VastaaPoista