tiistai 23. huhtikuuta 2013

Jokseenkin katkennut kiertokirje

Ihana Mari A paljasti käyvänsä aina välillä täällä, joten kukkuu vaan ja tervetuloa, pullaa on tarjolla ja sumppikin pihisee. Olen myös erikoistunut huonoihin vitseihin.

Marin kirjallisuusaiheisessa blogissa oli minulle haaste, ja koska minulla raukalla on vieläkin alle 200 lukijaa (humanisti ei markkinoi, kun ei osaa eikä jaksa), sovin kategoriaan mainiosti. Jouduin kuitenkin lukemaan haasteen säännöt pariin kertaan, sillä jopas vain oli kuin Kelan papereita olisi yrittänyt tulkita tai kuin kotimme kattorakennetta olisi kuvaillut: kovasti olivat monihyväiset ja yksinkertaiselle monimutkaiset.


Kyllä mieluusti silti jo pääsisin tuosta alle 200 lukijan aloittelijablogimääritelmästä eroon. Olen kuitenkin melkoinen punkkari, joten en ole heilunut blogimaailmassa ympäriinsä tai verkostoitunut, sillä se on yksi sana, jota inhoan. Toinen on orvaskesi. 


Tässä säännöt lyhyesti: 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 

Koska olen juuri päässyt vankilasta, en todellakaan aio keksiä muille mitään kysymyksiä tai laittaa kiertokirjettä eteenpäin, vaikka se nyt sitten vuokseni katkeaisi kuljettuaan 87 kertaa maapallon ympäri, ja olisin ainoa, joka sen lopettaisi vuoden 1763 eKr. jälkeen. Tulkoon ikuinen epäonni koko suvulle ja naapureille, eikä ainakaan lottovoittoa ikinä, kun en myöskään ole reagoinut haasteeseen minuutissa siitä tiedon saatuani. Jos kuolen, tiedätte, että se on ketjukirje-episodin syytä. 


Vastaan ensin Marin kysymyksiin, sillä numerojärjestys on yliarvostettu.


1. Paras kotimainen tv-ohjelma?

Kotimaisista ei tällä hetkellä erityisesti mikään, mutta koska ruotsi on maailman toiseksi paras kieli, vastaan, että Solsidan. Suomeksi se on Onnea onkimassa, eli suomentaja on ollut juovuksissa tai hullu. Nimellä ei ole mitään tekemistä ohjelman kanssa. Suosittu komediasarja on aivan järjettömän hauska, oivaltava ja sopivasti nolo. 

2. Lempivuodenaikasi?

Tämä on maailman helpoin kysymys. Kesä. Se, että aurinko paistaa, on paljon parempi ihmisen mielenterveydelle kuin säkkipimeä, jolloin voi ajaa vaikka potkukelkalla ojaan, taittaa niskansa ja kuolla. Kannattaa muistaa kiinnittää rintapieleen sellainen paristolla toimiva, sykkivä sydänvalo, niin löytyy sitten paremmin hangesta seuraavana aamuna.

3. Leikitään neljän tähden illallista: mitä tarjoat (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka)?

Ihana kysymys, niin kuin ruoka-aiheiset aina ovat! 

Alkuruoka: Valinnan mukaan joko 

a) valkosipuli-roquefortetanoita 
b) tirisevän kuumia, tulisia pil-pil-katkarapuja tai 
c) kevyesti grillattua, serranokinkkuun käärittyä parsaa. 

Kaikki luonnollisesti itsetehdyn, kaupasta ostetun leivän kera.


Pääruoka: Valinnan mukaan joko

a) porsaan sisäfilettä ja kantarellikastiketta
b) valkosipuli-yrttimarinoitua karitsaa (K-kauppias hoitaa homman alkuun)
c) pannulla paistettua kahden kalan rullaa ja jotain soosia, muttei liikaa tilliä.

Eikä missään nimessä sitten mitään ranskalaisia tai lankkuperunoita tähän väliin. Eikä muusia.


Jälkiruoka:

a) valkosuklaamousse ja isoja maitosuklaalastuja
b) sama
c) sama.

4. Mihin tosi-tv-ohjelmaan ottaisit osaa: firma, farmi vai BB? Miksi?

Firma. Koska olen älykäs. Keskivertoa paljon älykkäämpi, älykkyysosamäärä jotain 85 - 115.

5. Liikutko julkisilla vai omalla?

Täällä ei ole olemassa käsitettä julkinen liikenne, ja metroa saisi odottaa portinpielessä koko elämänsä ja ehkä vähän ylikin. Omalla siis, mennen tullen.

6. Kun menet ulos syömään, mihin menet yleisimmin?

Takapihan terassille.

7. Mitä asioita haluaisit elämässäsi ehdottomasti vielä tehdä?

Matkustaa maailman ympäri itse räätälöidyllä reissulla. Tästä saisi oman tekstinsä, sillä kohteiden valinta on yhtä vaikeaa kuin viimeisen aterian miettiminen.

8. CM vai Prisma?

Citymarket. Prismassa on tosi rumat värit, en yhtään tykkää siitä myrkynvihreästä. Plussapallokin on muodoltaan jotenkin kotoisa.

9. Cokis vai Pepsi?

Ei ole yhtään väliä. Osallistuin kerran oppilaiden tekemään testiin, jossa piti maistella silmät sidottuina noista molempia sekä normaaleina että light-versioina ja sen jälkeen tunnistaa ne. Voin kertoa, että ihan persiilleen meni.

10. Pärjäätkö Ruotsissa ruotsilla?

Kyllä pärjään. Solsidan och Pippi Långstrump, huraa och hejsan hoppsan falleralleraa!

11. Millä kielellä pärjäät Virossa? 

Auttavasti virolla ja loput englannilla tai saksalla, suomeakin taidan hieman.


Jaa-a. Kyllä se nyt taitaa olla niin, että pitää mennä nukkumaan. Kiitos Mari A:lle kivoista kysymyksistä ja haastetuksi pääsemisestä. Olen pahoillani kapinahengestäni ja siitä, että sain vastattua vain yhteen osioon. Olen silti ihan hirveän kiva, uskokaa pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti