keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jeesus-lasta ja karkkisadetta

Vietimme tänään koulussa yhteistä pikkujoulua, johon osa luokista oli valmistellut pieniä esityksiä. Meidän luokkamme näytelmä oli tietysti kaikkein paras, sillä siinä oli lahjakkaimmat näyttelijät, hauskimmat vuorosanat, upein rekvisiitta ja kerrassaan loistava ohjaaja. Olimme harjoitelleet näytelmää yötä päivää jo kuukausien ajan, joten mikään yllättävä pikkuseikka ei päässyt hätkäyttämään: ei edes se, että Jeesus-lapsen tutti oli jäänyt kotiin. Vastasyntynyt imi sitten kohtauksessa kylmästi  peukaloaan, mikä oli ihan hyvä ratkaisu siihen asti, kunnes tutin olisi pitänyt käsikirjoituksen mukaan lentää kaaressa hänen suustaan heinille härkien kaukalon. 

Yhtä kaikki, olen tavattoman ylpeä luokastani. Kun kaiken lisäksi vielä kuulin kahden luokkani pojan tekemistä videoista, syöksyin kohti tuubia ja katsastin tulevien pirkka-pekkojen materiaalin läpikotaisin, analysoin sen syvällisesti ja kirjoitin aiheista lämpimikseni pari esseetä. Nelipolvisena trokeena. Työssäni ei faktan puolesta yhtään haitannut, että viisi lapsosta piti viime vuonna suullisen esityksen aiheesta Justimusfilms. Ellette tiedä, mikä se on, olette auttamattomasti tipahtaneet kärryiltä ja voitte mennä nurkkaan häpeämään. Opettajan työssä onkin kaikista mukavinta se, että pysyy koko ajan kyydissä mukana. Tänään esimerkiksi kuulin käytävällä aivan uuden sanan. En ole ikinä ennen törmännyt termiin gerbiilip*llu, mutta nyt olen tietoinen siitäkin. Oppia ikä kaikki. 

Nämä alla olevat nuoret miehet ovat kuitenkin tulleet minuun, herttaiseen ja syvällisiä runoja harrastavaan opettajaansa. Kuunnelkaa nyt, millaista riimiä on pukannut! Oikeastaan varmaan tein sanoituksen itse ja tyypit pöllivät sen koulussa pöytälaatikostani. Sieltä samasta oli kadonnut nimittäin joulukalenterin suklaakonvehtejakin, joten selvisi tässä samalla sekin rikos.

Luokanvalvoja ylpeänä esittää:



Lisäys 15.1.2013:
Pojat osallistuivat videolla kilpailuun, jossa Justimusfilmsin jäsenet valitsivat kolme suosikkivideotaan. Tämä oli yksi niistä. Ei ihme, että olen paisunut ja turvonnut entisestään.

16 kommenttia:

  1. No syystäkin on ope ylpeä! Hieno video ja loistavat riimit. Onnittelut onnistuneesta kasvatustyöstä. :)
    Kannustanet jatkamaan moisen itseilmaisun parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Illaksi on luvattu karkkisadetta" on niin hyvä lause, että toivoisin oikeasti keksineeni sen itse.

      Pojat saavat ensi vuonna aloittaa aina tunnin tanssimalla ja laulamalla. Minä lyön tahtia.

      Poista
  2. Oi, kuinka suloiset pojat videolla! Sydän suli. Mahtava lyriikka!

    Kiitos gerpiilip*llu-sivistyksestä! Missäköhän lauseyhteydessä sitä voi käyttää? "Nyt gerpiilip*llut käsienpesulle ennen ruokailua"?

    T. Orava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisikohan tuota kokeilla? Toisaalta mietin, onko tuo termi vähän syrjivä. Joku pian loukkaantuu.

      Poista
  3. Niin tää gerbiilijuttuhan tulee siitä et kyseisellä tytöllä on gerbiileitä...... :)

    VastaaPoista
  4. Aivan loistava sanoitus. Nyt on biisissä ironiaa ja sanomaa, loistavaa =)

    VastaaPoista
  5. Aivan uskomattoman täydellinen video! Tuon ansiosta äikän numero pitäisi olla molemmilla pojilla vähintään 10!
    PS. Olin tähti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähintään kymmenen on kohtuullinen vaatimus. Annan kaksitoista.

      Poista
    2. no 9 sieltä sitte kuitenki tuli...

      Poista
    3. Niin katsos kun tuosta Post Scriptum -kohdasta puuttui piste.

      Poista