Perinteitä pitää kuitenkin kunnioittaa, ja pian on lupausten aika. Kesäksi bikinikuntoon, kyllä sen niin pitää mennä. Suunnitelmani on sellainen, että jätän karkit ja ehkä ruuat pois koko tammikuuksi ja poljen villinä kuntopyörää ja juoksulenkkeilen paitsi unissani, niin myös ajatuksen tasolla ja teoriassa.
Olen tehnyt jo itselleni tsemppirunonkin, sillä meikäläinen ei jätä mitään sattuman varaan. Voitte opetella riimit ulkoa ja käyttää vapaasti omissa treeneissänne.
Kuntoiluruno
Nyt pukkaa hikeä ja kuonaa valuu
kiintee ja kaunis mä olla haluun.
Laihaksi tahdon oli keino mikä hyvänsä
muut saa pitää läskinsä ja tyränsä.
En syö viikkoon, juon vain vettä
hävettää kun oon niin lihava, että!
* Kesäkuntoon, lehmä *
Melkein tahtoisin pysähtyä tähän
pitää pienen tauon ja hengähtää vähän.
"Periksi ei anneta", opetti isäni.
Otan siis vain huikan ja ravintolisäni.
Minä en taivu, minä olen rautaa,
katsokaa tätä runkoa lautaa!
* Kesäkuntoon, lehmä! *
Päällä on tsemppi ja hurja on tahti
ranteessa huutaa taas kalorivahti.
Pian olen laiha, kaunis ja missi,
kiinteämpi on myös rinta ja tissi.
Tämä se on elämää parhaimmasta päästä,
mieti siis sinäkin ja kuntopyörä säästä.
* Kesäkuntoon, lehmä! *
Nyt ajatus rasvasta sinäkin hautaa
ja tarjoa esille parasta nautaa!
Katso, hei, mallia rungosta tästä,
nopeaa tahtia kiinteytyvästä:
kerrassaan upea on vartaloni tiukka
aloita siis sinäkin ravinto niukka.
* Kesäkuntoon, lehmä! *
Kyyneleet silmistä valuen luin lehmä runoasi ääneen!
VastaaPoistaKiitos tästä päivän piristyksestä!
Intoa uhkuen kohti utta vuotta ja uusia lupauksia:)
Oo, joku voisi säveltää tuon, olisi paras lenkkibiisi ikinä :D
VastaaPoistaOlkaa niin armollinen ja ottakaa vastaan osoittamani kuninkaallinen tunnustus *suutelen kättänne*
VastaaPoistaKyllä tsemppasi tällainen runo! Voisiko saada tsemppirunon myös siivoukseen (joulusellainen on tekemättä)...? Ihmeitä tekevät runot. Hieman apeaa, että luokittelen siivouksen jo ihmeeksi. Oh well. Iso käsi ihmeiden tekijöille, siis siivoojille!
VastaaPoistaKiitos kaikille ahkerille pikku jumppakärpäsille! Aloitin itse laihduttamisen noro-viruksella, sillä etumatka se on pienikin etumatka.
VastaaPoistaKuninkaallinen tunnustus osuu kyllä oikeaan osoitteeseen, ehdottomasti.:D Kiitos suuresti, M. Metrossa. *armollinen hovinyökkäys suuntaanne*