Kerää lampaankakka!

Sain tänään hullun päähänpiston. Ainahan olen vähän sekaisin ja parhaimpinakin päivinä puolivinksahtanut, mutta minkäs sitä luonnolleen voi. Pieni hullunkiilto silmissä on sitä paitsi paljon helpompi suunnistaa pimeällä. Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa uusi jatkotarina, jonka yksi osa onkin ollut valmiina ainakin kuukauden, ellei ylikin, mutta jokin hommassa on tihkaissut. Jatkotarinoissahan improvisoin ja ujutan mukaan blogiin johtaneita Google-hakusanoja. Nyt päätin kokeilla jotain ekstremeä, sillä elämäni kaipaa vaaraa ja olen aina ollut mielettömän rohkea. Jätin kerran ysiluokalla jopa läksyt tekemättä ja katsoin kirjan lukemisen sijaan lukiossa elokuvan.

En ole muuttanut mustattuna näkyvien hakusanojen aikajärjestystä, vain ainoastaan joidenkin hakusanojen sijataivutusta niin, että muoto sopii lauserakenteeseen. Olen lisäksi yrittänyt tunkaista hakusanoja tai hakusanarimpsuja tekstiin vähintään joka toiseen lauseeseen. Lopputulos on järjetön ja tarina loppuu kuin seinään, mutta stadaa, näin se menee:


LAMPAANKASVATTAJAT

Tiistai keskellä elokuuta oli onnenpäiväni. Sain tekstiviestin, että olen voittanut kilpailussa lampaan! Se toimitettaisiin postilaatikkooni seuraavalla viikolla, mikä sattuikin sopivasti: saisin siitä oivan kolmekymmentävuotislahjan vaimolleni, joka oli toivonut suureellisesti kultasepänliikkeen kauneinta timanttisormusta. Sellaiseen minulla ei oikomishoitajana ollut todellakaan varaa, mutta olin jo säästänyt hieman myymällä pikaluistelutrikooni. Haaveilin silti lakkaamatta lottovoitosta ja irtisanoutumisesta, sillä halusin tietenkin ilahduttaa vaimoani kaupan isoimmalla timantilla. Valitettava fakta vain taisi olla, että rahani riittäisivät ainoastaan rumaan amalgaamiin, jota olinkin epätoivoissani harkinnut varastavani työpaikaltani hammaslääkäristä. Vaimo oli joskus toivonut myös kuumamankelia kotikäyttöön, sillä hän oli kyllästynyt vetämään lakanoita yksin ja silittämään niitä. Kuumamankelikin oli kuitenkin nettitietojen mukaan hävyttömän hintainen. Olinkin askarrellut ruusua sukkahousuista, jottei kukkiin kuluisi yhtään ylimääräistä.

Olikin pitänyt mennä tuhlaamaan niin paljon Citymarketin erotiikkafilmeihin, soimasin itseäni. Turha hupitarrakin jääkaapin ovessa muistutti pienistä heräteostoksista, joita minulla oli tapana tehdä. Mutta lammas: se tulisi pelastamaan paljon.

"Kuka keksi britatortun", hyräilin iloisena itsekseni valmistellessani vaimolle syntymäpäiväkakkua pakastimeen. Annas, kun pannaan vähän lisää sokeria, jotta tulee maukasta. Kyllä minä kotitalouden opit muistan: makkarakeittoon kunnolla suolaa ja pullaan sokeria. Muistan myös hämmentävän hyvin sen, että opettajallani oli sukkahousut, kun hän selitti Itikan käristemakkaran synnystä. Kukaan luokan pojista ei voisi unohtaa hänen kiinalaisin kukkaköynnöksin kirjailtuja sukkahousujaan. Kampasimpukkaresepti ei todellakaan jäänyt mieleemme, kun mietimme posket punaisena, olisiko opettajalta virkavirhe jättää meidät ilman syytä tukiopetukseen koulun jälkeen. Opettajalla oli seksikäs takamus, vaikka muistan kyllä myös sen, kun erään kerran paksun terveyssiteen rajat näkyivät tiukan hameen läpi. Minä itse henkilökohtaisesti en moisesta välittänyt, sillä näkyyhän uikkareistakin joskus läpi, eikä se ole häpeä sekään - ehei, ei ollenkaan. Kerran Kiirunan uimahallissa eräällä liikunnan sijaisopettajalla, joka näytti ihan Panu-maalitytöltä, näkyi uikkarin kastuttua vähän liikaa läpi. "Ihan meetvurstin näköinen, lihaa ja läskiä täynnä", ilkuin keskenkasvuisena uimavalvojan kuullen ja sain siitä hyvästä myöhemmin tuijottaa jälki-istunnossa rastia taulussa. Ei kannattaisi hihhuloida liikuntatunnilla, tajusin viimeistään siinä vaiheessa, kun jouduin kirjoittamaan tapahtuneesta myös äidinkielen tunnilla kalevalaisen katumusrunon.

Vaimon syntymäpäivä koitti. Etupihalta kuului kuin metsäkauriin varoitusääni, kun lammasta tuotiin. "Herranjumala!" huusi kovasti kiroileva vaimoni kauhuissaan. "Paljonko tuo lammas painaa? Mitä ihmettä sinä olet oikein ajatellut?" jatkoi hän vihaisena vessapaperista askartelemani kiikarit kaulassaan. Olin askarrellut ne hänelle, jotta synttäriyllätyksen saapumista olisi kerrostalon viidennestä kerroksesta mahdollisimman hyvä seurata. "Minä en tuollaista tappajaeläintä tähän huusholliin huoli", latasi vaimo seuraavaksi tuunattu kansallispuku yllään. Italialaisiin kynttilänjalkoihin oli aseteltu kauniisti pitkät kynttilät tunnelmaa luomaan, mutta niiden liekit lepattivat uhkaavasti ja melkein sammuivat vaimon syytäessä suusta huutoaan. Osa valuvasta talista roiskui ja tippui pöydälle, kun vaimo naputti sanaisesta arkustaan tulemaan kuin pahainen niittipyssy. Riensin lampaan tuojia vastaan, ja päätimme ulkona, että ruma risukko pihalla saisi toimia eläimen kiinnityspaikkana toistaiseksi, sillä syntymäpäiväyllätykseni ei ollut ollenkaan mieluisa. Sisälle lampaalla ei kuulemma olisi tulemista. "Ei edes parvekkeelle!" kuului huuto kaiteen yli.

"Me lähdemme huomenna ulkomaille", päräytti vaimo illalla, kun hänen pahin suuttumuksensa oli laantunut. Se selittikin, miksi Elisan sivuhistoriassa oli näkynyt tiedonhakua Lapin lomaesitteistä, Hullusta Porosta, Aasian mannerlaatoista, rantakassin kaavoista ja siitä, paljonko Istanbulista saa tuoda tupakkaa. Vaimo oli arvannut, etten kykene kunnon 30-vuotisjuhlien järjestämiseen, joten hän oli pelannut varmaan päälle ja järjestänyt kaiken itse. Helppohan hänen opettajana oli: tehdä vain poissaoloaan varten sijaiselle Excel-taulukko välituntivalvonnoista, valmistella tälle energinen aamunavaus ja viikon kuvaamataidontunnit. Sitten vähän biologian tunnille aina tarpeellista tupakkavalistusta nuorille ja luurangon askartelemista Topsy-puikoista sekä äidinkielessä indikatiivin preesensin yksikön kolmatta persoonaa ja neuvoja esitelmää jännittäville. Toista se oli kiireisellä oikomishoitajalla lomanpidon suhteen, mutta minunkin loma-anomukseni vaimo oli hoitanut jo salaa etukäteen.

Eipä siinä sitten auttanut kuin ommelluttaa suomenlippu reppuun ja alkaa muutenkin valmistautua matkaan kohti paratiisisaaren vedenpäällistä bungalowia. Vaimon mieltä lepyyttääkseni matkustimme junalla lentokentälle samanlaiset kurssituulipuvut yllämme. Mieliala alkoi kohota. Tiesin, että rouva oli laittanut oikein ruohonväristä kynsilakkaa varpaankynsiinsä, vaikka olikin yleensä meikitön nainen. Vaimo oli kyllä hyvännäköinen luonnostaan: hänellä oli hyvä perse, joka tosin kalpeni meitä tervetulleiksi toivottamaan tulleen isoperseisen naispikajuoksijan rinnalla. Aloha, ajattelin.

Aurinko paistoi bungalowimme ikkunanpieleen ja mietimme, miten oppia juomaan hotellin tervehdyksenä lähettämää punaviiniä. Olimme aina olleet sitä mieltä, että ihminen on humalapäissään typerä, emmekä olleet viinaksiin sortuneet. Masentuneita alkoholisteja on jo kotimaa täynnä, se oli mottomme. Olimme joskus katsoneet yhdessä televisiosta dokumenttia, jossa alkoholistit vetivät vessanpuhdistusainetta korvikkeena, ja se oli saanut meidät pidättäytymään väkijuomista. Köllöttelimmekin vain omalla vedenpäällisellä terassillamme ja annoimme Pirjon Pakarin eväsleipien tuoman turvotuksen laskettua.

Viidentenä lomapäivänämme turkoosi mopo kaarsi laituria pitkin, ja lähettipoika heilutteli meille tullutta faksia. Se oli kotimaasta taloyhtiön puheenjohtajalta:

"Palauttakaa ystävällisesti lammas välittömästi. Nurmikonleikkuu kärsii, ja asukasyhdistys on joutunut tilaamaan teitä varten Kerää koirankakka -kyltin. Lammaskyltit olivat loppuneet."

Niinpä niin. Ei ollut vaimosta lampaankasvattajaksi. Vajavaisia ovat.