Sinut on erotettu

Minua ei ollut vielä koskaan aikaisemmin erotettu mistään. Kerran, yhdeksännen keväällä, olin tosin rehtorin puhuttelussa siitä, etten tahtonut soittaa klarinettia naapurikaupungin vanhainkotikeikalla musiikkiryhmän kanssa. En tietenkään, sillä samaan aikaan oli pesäpallo-ottelu, jossa minun oli määrä olla lukkari.

Soitin vanhainkodissa.

Kerran taas sain ylinopeussakot, mutta se nyt oli oikeastaan poliisien vika, sillä kenen auto muka ei laskettele alamäkeä noin kuuttakymppiä? Sitä paitsi silloiset 18-vuotiaat, oikeasti rikolliset luokkakaverini olivat ajelleet reittiä aikaisemmin kilpaa, ja kas, ettei tuolloin ollut paikalla yhtään ainoata tutkalaitetta tai pusikoksi naamioitunutta poliisia. Niin että oikeastaan olen kaikkeen syytön tai ainakin syyttömämpi kuin moni muu, ja tuollaiset kaltoinkohtelut todellakin jättävät syviä arpia. Ei ihme, että pitää nyt olla tällainen myöhäispunkkari.

Niin siinä sitten nimittäin pääsiäisenä kävi, että potkut tuli. Kyllä vain, pystyin hankkimaan itselleni potkut äidinkielen opettajain Facebook-ryhmästä, ja se on kyllä saavutus, kun lähdetään ensinnäkin siitä, että on loma. Tällaiseen pystyy ainoastaan kulmakunnan kovin muija, opettajista pahin ja ihmisistä myös. No, mitäpä tein? Kolme sanaa kirjoitin - ja heippa! Niin lyötiin varoitusta antamatta ovi kiinni nenän edestä ja jätettiin lehtori Ässä oman onnensa nojaan.

En saisi enää keskustella intohimoisesti kenenkään kanssa transitiiviverbien käyttäytymisestä lauseenvastikkeissa tai väitellä siitä, kuuluuko oppilaan olla itseohjautuva ja saada edetä koko ajan omaan tahtiinsa, vai janoaako hän kuulla opettajan sanaa. Ryhmän ylläpitäjä sen sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: Yksin itke ininäsi, keskenäsi keinot keksi.

Samalla, kun olin tapahtuneesta puulla päähän lyöty, minua alkoi naurattaa aivan älyttömästi. Tämä olisi ehdottomasti urani ja muistelojeni kohokohta, sillä kuinka moni kollegoistani on muka saanut potkut Facebook-sivujen suljetusta ammattiryhmästä? Mitähäh? Ei varmasti kukaan! Täytyy sanoa, että oppilaillani on maailman pätevin opettaja, sillä on todellakin selvää, että yläkoulussa täytyy olla katu-uskottavuutta kaiken sen lauseenjäsennyksen ja novellianalyysin keskellä. Miten opettaja voi muka samaistua puberteettinsa kuohuntavaihetta elävän oppilaan mielenliikkeisiin, jos vain istuu Kalevala-koru kaulassa pöytänsä takana ja soittaa luikuttaa kanteletta? Oppi menee paljon paremmin perille, kun joikaa vähän astetta kovempaa elämänkokemuksistaan, jollaisia ei ole, ellei ole ollut vastoinkäymisiä. Niin kuin vaikkapa minulla pääsiäislauantaina.

Joka opettajan pitäisi saada kerran elämässään potkut edes jostakin.

Vaikka urani rock'n'rollforever-kohokohta on nyt saavutettu - ja minut hyväksytty väärinkäsityksen ja ryhmän ylläpitäjän liian nopean laukaisusormen jälkeen takaisin ryhmään anteeksipyyntöjen kera, tämä on silti melko korkea sulka hattuun.

Lapset, lehtori Ässä on nyt ehompi punkkari kuin koskaan, ja täältä pesee. Heti ensi viikolla, ehkä maanantaina tai tiistaina tai jonain sopivana päivänä, mennään sillä tavalla lapsentahtisesti, alkaa ihan varmasti pilkkusääntöjen kertaus. Säestän kaiken sähkökitaralla, ja kipsinen Elias Lönnrot -patsas yhtyy mukaan. Vastoinkäymisiä ja voittoja oli hänenkin elämässään, ja jos nuoresta muka tuntuu koulunkäynti rankalta, niin Elias voittaa kisan aina.

Kävelepä itse noin 15 000 kilometriä. Helpompi on lukea se Kalevala.