keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesän ihmetyksiä, osa 2. Aplodit lentokapteenille!

Seuramatkojen kuningasaikana oli lentokoneessa tapana yltyä vimmaisiin aplodeihin koneen laskeuduttua räjähtämättä kiitoradalle. Oli lennetty viisi tuntia Mallorcalle tai loman jälkeen kotiin, oli oma Suomi-kone alla ja päällimmäisenä mielessä kiitollisuus onnistuneesta ilmasiirtymisestä toiselle puolelle maapalloa. Mikäpä muu siinä tulee mieleen kuin käsien yhteen hakkaaminen? Kiitos, kapteeni, kun toit meidät turvallisesti perille. Kiitos, ettet törmännyt muihin lentokoneisiin etkä pelikaaniin, et juuttunut ukkospilveen, tehnyt vaarallista silmukkaa, väistit turbulenssit vuorten yllä, tarjoilit ilmaiset ruuat, mutta juomat ostin itse, kiitos.

Kiitos, että olemme hengissä, kapteeni!

Miten noloa, kuuluu nykyään ajateltavan - ja varsinkin silloin, kun joku onneton menneen ajan jäänneraukka erehtyy läpäyttämään käsiään pari kertaa yhteen ennen kuin ymmärtää ympärillään salaa naureskeltavan. Oi, sitä ylenkatsomisen riemua. Kyllä siinä tajuaa nopeasti lopettaa moisen suosionosoittamisen heikompiälyinenkin.

Miksi, kysyn minä. Miksi ihmeessä ei saa ihminen taputtaa, jos siltä tuntuu? Miksi ihmeessä kaunis, suorastaan herttainen kulttuuriperinne on pitänyt lopettaa? Kun muut eivät niin tee, ruotsalaisetkaan? Kun hävettää? Kun on tässä nyt niin maan perkeleesti painettu jo lentokoneella ympäri maapalloa ja on kuulkaa sen verran arkipäivää tämä matkustelu, ettei tässä nyt taputtelemaan ruveta. Sitä paitsi työtään vain tekevät, ei sitä kenellekään muullekaan kesken työpäivän taputella, ja palkkaakin saavat niin paljon, että pitää osatakin pitää kone ilmassa. Ja tulla alas, ei se mikään ohjelmanumero ole.

Kuulkaapa ihmiset. Olen sitä mieltä, että taputtaminen takaisin lentokoneisiin ja kiitos sille, jolle kiitos kuuluu. On huikea saavutus tulla ehjänä taivaalta alas, kun ei edes ymmärrä, miten koko vehje siellä ylipäätään pysyy. Sitä paitsi ihminen saa taputtaa halutessaan vaikka bussikuskille, Ruotsin-laivan kapteenille tai kaupan kassalle, ei tänne jurottamaan ole tultu. Pikkulapsetkin taputtavat, ja heissä on ilo.

Minä alan aplodeerata lentokoneessa joka kerta. Jos ihmiset katsovat säälien, taputan myös keskivaiheilla matkaa ja pistän hihkuen päälle.


13 kommenttia:

  1. Käväisinpä Kanarialla kevättalvella. Kyllä vielä taputetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toivoa! Minulla on vielä hengenheimolaisia! Alan aina matkustaa vain Kanarialle.

      Poista
  2. Tää oli jotenkin tosi suloinen teksti. Kiitos, sait mut taas hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  3. Kreikkalaiset taputtaa aina! Ne on niin söpöjä että ihan siina itsekin herkistyy taputtamaan sille että hengissä selvittiin ja elämä voittaa! :-)

    VastaaPoista
  4. Ei se kapteeni kuule niitä taputuksia tai jos kuulee on lentokone sen verran huteraa tekoa ettei siihen kannatta nousta. Mutta mitä jos siellä onkin valvontakamerat hmm ...

    VastaaPoista
  5. Charter-lennoilla taputetaan, reittilennoilla ei. Kyllä näin o.
    Itse en ihan hetkeen ole tainnut charter-lennolla olla... Olisiko ollu ennen vuosituhannen vaihdetta...

    VastaaPoista
  6. Joskus totesin pomolle, että en taputa koneessa ennenkuin pomo taputtaa mulle, jos onnistuneesti siirrän puhelun sille. Ja se piru taputti.

    Taputin minäkin sitten, kun erään hyppylennon jälkeen (tarjottimet makasivat edessä about 3 tuntia, kun lentoemot ei saaneet lupaa tulla korjaamaan) laskeuduttiin turvallisesti. Lentopelkoisen polvet olivat aika velliä vielä lentokentälläkin, oli pakko käydä baarin kautta ennen taksiin hyppäämistä.

    RT
    -k

    VastaaPoista
  7. Löysin tänään blogisi ja naurun kyyneleet valuvat silmistäni. Tässähän tämä ilta meneekin -kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kaupan kassajonossa pitää aina taputtaa, kun se vuorossa oleva tumpelo saa viimeinkin korttinsa oikein päin koneeseen tai tasarahan kaivettua kolikkokukkarostaan. Taputettu olkoon velvollinen kumartamaan tai tekemään hoviniiauksen aplodeista kiittääkseen.

    VastaaPoista