maanantai 9. kesäkuuta 2014

Madame Ässän kesähoroskooppi 2014

Nostinpa juuri pölyttyneen kristallipalloni komerosta, tuijotin sitä syvään ja kas, lahjakas kun olen, näin samantien kirkkaasti tulevaisuuteen. Koska olen armollinen, jaan näkyni ihan ilmaiseksi kaikille. Tämä yleispätevä, koko kuluvan suven kattava ennustus pitää paikkaansa jokaisen kohdalla, ja jos joku jotain muuta väittää, valehtelee tai yrittää olla jotenkin parempi kuin muut.

Luvassa on koko Suomen alueelle vaihtelevaa säätä: Aurinkoista, hellettä, puolipilvistä ja pilvistä, sadekuuroja, kaatosadetta, koko päivän ja koko yön. Ukkosmyrskyjä, jyrinää, välähtelyä, pallosalamoita, televisiot irti seinästä. Usvaa. Tyyntä, vaahtopäitä, kumiveneitä ja katkenneita muoviairoja. Mustikanpoimintaa, hyttysiä, kaatuneita sankoja ja kirosanoja. Kantarelleja kermakastikkeessa. Monta pussillista grillihiiliä, pari kaasupulloa, savustuslastuja, barbeque-kastiketta, palaneita makkaroita, possunlihaa, broileria Mexicana-boxissa, kyljystä, kasleria, sisä- ja ulkofilettä, nautaa, hampurilaisia, täytettyjä sieniä, halloumisalaattia, parsaa, vartaita ja maissia hampaiden välissä. Uusia perunoita, voita ja silliä. Kesäkurpitsaa, joka jää syömättä, kun muutakin parempaa on tarjolla. Raparperipiirakkaa.

Festareita, rokkia, rollia, kansanmusiikkia, jatsia, iskelmää, tangoa ja poppia. Lavatansseja. Yökerhoilua, jonotusta nakkikioskille ja taksiin. Hyvää menoa, ystäviä, hauskanpitoa. Etkoja ja jatkoja. Terassikelejä. Kesähittejä radiosta vielä, kun kesää on jäljellä. Myöhään valvomista, myöhään nukkumista. Olutta, siideriä, lonkeroa, drinkkejä, punaviiniä, valkoviiniä, kuohuviiniä, samppanjaa, sangriaa ja kossukolaa. Kesähäitä, konfirmaatioita, puutarhajuhlia ja markkinahumua. Ylihinnoiteltuja jäätelöpalloja, pehmiksiä, tuutteja, mehujäitä, sorbetteja, puikkoja ja paketteja. Kioskilta, lähikaupasta, marketista, torilta, kotona, kaupungilla, kylässä, mummolassa, ulkomailla. Uusia testattavia makuja ja  hyväksi havaittuja. Vanhan ajan vaniljasyndroomia.

Lyhyitä lomia ja vääriä lomaviikkoja. Liian myöhäisiä varausyrityksiä, loppuunmyytyjä kesäteattereita ja konsertteja, jatkuvaa sadetta. Heinänuhia, allergioita, siitepölyä, kesäflunssia ja päänsärkyjä. Palaneita olkapäitä ja nenänvarsia, maksaläiskiä ja liian pienet viimevuotiset bikinit. Yksinäisiä lomahetkiä, ei yhtään aarretta kesäsateenkaaren päässä ja juuri hankittu hellemekko -70 %:n alennusmyynnissä. Riitelyjä, suuria odotuksia ja ladattuja toiveita, pettymyksiä. Suomen pitkää, kuumaa kesää iloineen ja suruineen. Yövuoroja, viikonloppuvuoroja, huonoja kesätyöpaikkoja tai ei kesätöitä ollenkaan. Raskaita leirejä valvontahommissa, siivoamista festareilla aamuyöstä. Varastettuja lompakoita, huonoja päätöksiä, katumuksen hetkiä ja pillereitä. Kateutta muiden kesälomista. Äänekkäitä mökkinaapureita, alastomia uimareita, kuinka kehtaavat. Liikaa hellettä, liikaa vesisadetta, liian kylmää vettä, sammuneita saunanpesiä ja puolisoita.

Lomapäiviä, lomaviikkoja, lomakuukausia, ammatinvalintakysymyksiä. Rentoutumista ja vapautta. Riippukeinuja, leikkipuistoja, huvipuistoja, vesipuistoja. Kylpylöitä, uimarantoja, aurinkorasvaa, erilaisia kertoimia, hiekkalinnoja, vesileluja, uimapukuja, bikineitä ja pyyhkeitä, rusketusraitoja. Kumiveneitä, soutuveneitä, Ruotsin-laivoja, lomareissuja kotimaahan ja ulkomaille, nopeita päätöksiä. Asuntovaunuja ja -autoja, karaavaanialueita, telttoja, mökkejä, hotelleja, moottoripyöräajeluita ja polkupyörälenkkejä. Äkkilähtöjä, lentokoneita ja junia, oman kullan kuvia yöttömässä yössä. Saunavihtoja. Juhannustaikoja niityllä ja kaivolla, tyynyn alla, vedenpinnassa ja unissa. Käen kukkumista. Iltanuotioita, kitaroita, makkaratikkuja, vaahtokarkkeja, hytisemistä, hyttysten huitomista, ininän sietämistä, hyönteiskarkottimia ja Offia. Muurahaisia sisällä ja ulkona. Tikanheittoa, mölkkyä, sulkapalloa, petankkia, krokettia. Kesälukemista, ristikkolehtiä, laiturilla makoilua, viltin päällä puistossa loikoilua. Uusia kesäsandaaleja ja aurinkolaseja voimakkuuksilla.

Nurmikon leikkaamista, vasta leikatun ruohon tuoksua. Kukkasia loistossaan, perhosia ja viserrystä. Rikkaruohoja ja voikukkia. Marjapuskia, mehunkeittoa, hilloamista, poimimista, säilömistä ja pakastamista. Mustikkaa, mansikkaa, puolukkaa, vadelmaa, herukkaa, omenoita ja hillaa. Itse poimittuna, torilta, mummolasta, kotipihalta. Metsämansikoita vakiopaikasta ja kesäkukkia tienvarsilta. Kirsikoita ja pussillinen herneitä riippukeinussa. Piknik-eväitä korissa.



Lomalla viimeinkin, voit ottaa iisimmin.




5 kommenttia:

  1. Kyllä nyt vaan jotenkin alkoi heti ahdistamaan tuo tekemisen paljous. Onneksi meillä oikeita töitä tekevillä on vielä paljon työpäiviä jäljellä, joten tässä ehtii pahimmat helteet ja uimakelit menemään ohi. Jää sitten loppukesälle lähinnä sadepäivät ja hirvikärpäset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun opettaja on talvella vain leikkinyt sitä työntekoa, niin kesällähän ne on oikeat työt tehtävä. Siksi homma on Ässälläkin niin paljon.

      Poista
  2. Katotko siitä pallosta kuka voittaa jalkapallon MM:n kaikki muut asiat taisivat jo ollakin.
    G

    VastaaPoista
  3. You can rest your case!

    VastaaPoista