lauantai 18. tammikuuta 2014

Opekalenteri 2015

Mieslääkäriopiskelijat ovat pamauttaneet markkinoille oman vuosikalenterinsa, kirjoittaa lehti. (Linkki) Oikein onkin hyvät stetoskoopit pojilla, ei siinä mitään. Idea sinänsä on kuitenkin melko vanha ja kulunut, sillä onhan noita vuosien varrella nähty urheiluseurojen naisjääkiekkoilijakalentereita, hoitsuja, palomiehiä, marttoja ja muoreja. Hyvän asian (ja välillä tissiensä) näkyvyyden puolesta riisuu paitansa nykyaikana vaikka kuka.

Paitsi pappi tai opettaja.

Millainen olisikaan opettajien kalenteri lasten luokkaretkirahaston hyväksi tai koulun välituntialueen elävöittämisen puolesta? Saisiko kalenterirahoilla opettajainhuoneeseen kahvikoneen ja vuodeksi munkkeja? Karttuisiko virkistysrahasto, vai napsahtaisiko sivistysjohtajalta ja hätäkokoukseen kutsutulta lautakunnalta välittömästi kirjallinen varoitus ja kahden tunnin jälki-istunto? Potkuja he eivät kyllä aktiivisille opettajille malttaisi antaa, ja eihän sitä tiedä, jos pomo itsekin innostuisi toimimaan yhteisen hyvän puolesta: varmasti on joka kaupungin talous sen verran kuralla, että myyntimenestysartikkelilla saadaan äkkiä säästettyä vaikkapa yksi lakkauttamisuhan alla oleva kyläkoulu.

Opettajien kalenterissa olisi oikeastaan todella paljon mahdollisuuksia. Enemmän, kuin kuukaudet antavat myöden, sillä opettajat ovat luovaa ja parhaina hetkinään sopivan hullua porukkaa. Sitä saattaisikin kuvauspäivänä tulla esimerkiksi matematiikan ja biologian lehtorilla tiukka matsi siitä, kumpi pääsee Miss tai Mr. Kesäkuuksi. Vaikka toisaalta suvikautena voi olla vähän hiljaista, kun kaikki ovat lomalla. Tyhjää niille sivuille siis ja vähän alennusta kalenterin hinnasta kaikille kateellisille.

Opettajakalenteri 2015. Ei pöllömpi idea.

Äidinkielenopettaja voisi maata Kalevala-koruun kietoutuneena sammalmättäällä, ja ruotsinopettaja pukeutuisi joulukuussa viehkeäksi Lucia-neidoksi. (Kerran meillä muuten pukeutuikin. Hän oli mies. Se oli tiukka show, se.) Englanninopettaja ottaisi kaveriksi ison Benin, ranskanopettaja patongin ja saksanope kohottaisi viekoittelevasti litran tuoppia dirndl-asu yllään. Matematiikan lehtoreilla ovat kuulemani mukaan jo luonnostaan potenssiasiat kohdallaan, mutta fysiikan ja kemian kalenterisivuille on kyllä hyvin vaikea keksiä yhtään mitään. Olen pahoillani.

Atk-opettajalla on sen sijaan on hyvin helppo tehtävä: kuvaa varten ei tarvitse syliin kuin yhden haukatun omenan.

Käsityösivulla tyttöjen opettajan neulepaidan helma on jo tosi pahasti purkaantunut, ja poikien opettaja hitsaa hikisenä. Vaihtoehtoisesti hän voi myös höylätä tai esitellä moottorisahaa, ei aleta vielä luonnosteluvaiheessa liian tarkoiksi. Poikien liikunnanopettaja hyppää Tarzan-asussa köyteen ja heilahtaa kohti tyttöjen liikunnanopettaja-Janea, musiikinope näppäilee kenties sängyllä herkissä tunnelmissa akustista kitaraa, ja kotitaloutta edustaa alaston kokki. Onhan näitä vaihtoehtoja, todellakin, vaikka pari aineryhmää jäisikin edustamatta. Seuraavana vuonna sitten loput. Terveystiedon, opon, maantiedon, biologian, uskonnon ja historian edustajat voisivatkin jo alkaa miettiä omia sivujaan.

Kaikista helpointa on tehdä alakoulun kalenteri. Ei muuta kuin Maripaita päälle vaan.









2 kommenttia:

  1. Fysiikan maikasta saa salskan astronautin ja kemman maikasta mystisen kemikaalivelhon - tai vaikka mitä!;)

    VastaaPoista
  2. "Lähtisitkö kanssani tekemään vähän sini-käyrää?"

    VastaaPoista