maanantai 27. tammikuuta 2014

Mihin lokeroon kuulut? Mahdutko?

Viikonloppuna näin, miten kaksi nuorehkoa naista oli ilmeisesti kokeiluluonteisesti sulloutunut matkatavaroille tarkoitettuun maksulliseen tallelokeroon. Heitä ympäröivistä kannustajista päätellen kyseessä oli testi siitä, montako ihmistä lokeroon yhtä aikaa mahtuu. Oikeastaan on jopa jollain tavalla ihailtavaakin, että joillakin on energiaa tarttua toimeen ja selvittää mieltä askarruttavan asiat samantien. (Itse asiassa on hirveän mielikuvituksetonta ilmoittaa vaikkapa juuri säilytyslokeron koko korkeuden, leveyden ja syvyyden mukaan: on paljon kuvaavampaa esimerkiksi laitapuolen kulkijalle, kuinka monta ihmistä koppiin mahtuu parilla eurolla nukkumaan. Säästö se on pienikin säästö. Ylemmillä hyllyillä voisikin ihan hyvin olla hieman pienempi säilytysmaksu, sillä sinne lienee haastavaa kivuta. Tulee pian revähdyksiä tai kaatuu kiivetessä päälle koko kompleksi.)

Kyllä se vain on niin, että kaikkia vastauksia ei löydy Googlesta.

Se tosin on testattu jo moneen kertaan, että Miniin mahtuu 28 notkelikkoa liikunnanopettajaa. (Linkki.) Äidinkielenopettajia ei varmasti menisi yhtä montaa, eikä varsinkaan köksänopeja, sillä heillä olisi kuitenkin selässä repullinen eväitä ja kädessä joutsenen muotoiseksi taiteltu lautasliina. Kieltenopettajilla olisi mukana liikaa tilaa vieviä tehtävämonisteita, ja matemaattisten aineiden opettajat keskittyisivät turhaan todennäköisyyksiin ja heidät valtaisi epäilymieli. Mininkin ilmoittivat insinöörit olevan nelipaikkainen.

Mietimme muutaman tapahtuman nähneen ystäväni kanssa, miten sitä katsookin lokeroita nyt ihan uusin silmin. Maailma on mahdollisuuksia täynnä! Mahtuisinko opettajainhuoneen lukolliseen lokerooni hyppytuntitorkuille, vai jäisikö pää  roikkumaan ikävän epämukavasti ulkopuolelle? Kuinka paljon kätevämpi mahtaisi olla K-Supermarketin ikkunallinen lokero, melkein kuin pienehkö yksiö, jossa on kiva näkymä pullonpalautusautomaatille? Kuinka nopeasti pakastelokerossa tulisi kylmä, ja mahtuisiko koko suku pakastinarkkuun? Montako äitiä mahtuisi koiraparkkikoppeihin, kun lapset päästettäisiin kirmaamaan viereiseen huvipuistoon? Kymppi kouraan jäätelörahaa ja kymmenen äitiä (tai 135 liikunnanopettajaa) siksi aikaa lepäämään koiraparkkiin, miten kätevää. Kuinka pitkä treeni tarvittaisiin puolestaan postilaatikkoon sulloutumiseen? Jos oikein kauan tosissaan harjoittelisi, ottaisi vaikkapa vähän virkavapaata, sitä saattaisi loppuvuodesta sujahtaa vaikkapa työpöydän pieneen, muoviseen monitoimilokerikkoon. Se on kätevä ominaisuus, kun leikkii piilosta tai menee karkuun rehtoria.

Vaikka kai se on parempi, ettei mene, kun voi saada taivuttelusta urheiluvammoja tai traumoja tai pahimmassa tapauksessa juuttua lokeroon kiinni. Olisipa kivaa soittaa palokunnalle, että tervepä terve, täältä työhuoneen pöytälokerikosta soittelen, jumissa olen ja että vähän ehkä pitäisi tulla auttamaan, kun vetää tässä aika pahasti jo suonta oikeasta pohkeesta.

Niin. Kyllä se taitaa olla niin, että ei pidä ihmisiä liikaa lokeroitavan.




2 kommenttia:

  1. Koirankoppiin mahtuu vain yksi mummo ja rullatuoli kerrallaan: http://www.riemurasia.net/video/Mummoparkki/17389

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys kuuluukin, montako eläkkeelle jäänyttä liikunnanopettajaa mahtuu rullatuolissa koirankoppiin?

      Poista