Seuraava pysäkki: Karjalanpaisti

Maailman metroasemilla on tyypillisesti paikkaa kuvaavia nimiä, ja hyvä niin: helpompi on matkailijan jäädä antiikin ihmeitä katselemaan Colosseum-pysäkillä kuin vaikkapa Flaviumilla, joka amfiteatterin alkuperäinen nimi oli. Äkkiä siitä huristelisi ohi tai jopa ali, ja harmittaisihan sellainen niin että itku pääsisi, ja ostamatta jääneestä jääkaappimagneetista jäisi mökötys päälle loppuelämäksi ja ylikin. Nykymatkailija voisi tosin osata hypätä raiteilla myös Gladiaattori-asemalla tai Russell Crowe the Maximus -pysäkillä, ja yhtään en itsekään pistäisi pahakseni, jos Russelin-poika siellä vähän päivystäisi ja jakaisi haarniska yllä kuulokkeita opastetuille kierroksille ja leijonahäkeille. Osallistuisin. Ihan pitäisin lujasti kädestä kiinni, etten vain eksyisi.

Sitä minä vain, että oikeastaan ovat aika mielikuvituksettomia nuo pysäkkien nimet. Italiassakin voisi ihan hyvin olla metroasemia, joiden nimet tulisivat joistain muista heille tyypillisistä tai tunnetuista asioista. Ajatelkaa nyt, miten helppo olisi muistaa, että hotellia lähin metro lähtee asemalta nimeltä Spagetti. Tai että pitää hypätä pois Quattro Stagionella, jos huristelee vahingossa Tagliatellen ohi.

"Seuraavaksi Lasagne, sitten Parmesaani." Järjestyskin olisi sangen sopiva.

Meillä Suomessa olisi kansallisromanttisesti tärkeää pitää edes joitain perinteitä yllä ja nimetä linja-autoasema Läskisoosiksi, talvisotaan lähteneiden muistomerkki Suolasilliksi, keskusaukio Karjalanpaistiksi ja suihkulähde Muikkukukoksi. Ei sen aina tarvitse niin vakavaa olla. Tampereen Tammelantori on esimerkiksi äärettömän tylsä. Mustanmakkaran keskusaukio se vasta olisi jotain. Kylä näi o!

Nimellä on väliä. Jos missä tahansa maailmalla nimeäisi jotkin maastonkohoumat Pamela Anderssonin kukkuloiksi, niin turistivirta olisi ehtymätön.