tiistai 12. maaliskuuta 2013

Homo ei ole adjektiivi

Homoa siellä, homoa täällä. Työ (ylä)koulussa saattaa teorian tasolla sekä avartaa sanavarastoa että yksinkertaistaa sitä, sillä melkein mitä vain voi ilmeisesti ilmaista laadukkailla termeillä homo ja v**tu. On tosin aivan eri asia, ymmärtääkö lapsi tai nuori edes kunnolla, mitä ne tarkoittavat. Se, että lesbokin on homo, on jo astetta hankalampi juttu.

Seitsemännellä luokalla kerrataan heti aluksi sanaluokat, ja koska siitä on teillä pian ainakin sata vuotta aikaa, on parempi pistää ensin muistuttaen: Sanat voidaan jakaa merkityksen ja taivutuksen perusteella substantiiveihin, adjektiiveihin, pronomineihin, numeraaleihin, verbeihin ja taipumattomiin sanoihin. Substantiivi vastaa kysymykseen mikä, adjektiivi millainen. Ok, helppo juttu ja kymppi kokeesta. Joka vuosi luokassa on kuitenkin joku, joka inspiroituu tunnilla täyttämästämme adjektiivitarinasta niin, että kirjoittaa aukkokohtaan luonnehtivaksi sanaksi homo. Aina edes yksi homo ei riitä, vaan ihan kaikki on homoa, mikäs sen hauskempaa.

Siitä pääsemmekin hienosti ratkaisemaan ongelmaa: Onko homo substantiivi vai adjektiivi? Viittaako homo johonkin ihmiseen, asiaan tai esineeseen eli nimeääkö se, vai onko kyse ominaisuudesta? Onko homo sitä paitsi lyhenne substantiivista homoseksuaali vai adjektiivista homoseksuaalinen?

Siinäpä se, sanokaapa itse.

Soppaan lisää mausteita se, että adjektiivilla voidaan vertailla. Voiko täten joku (homo) olla vähän homompi homo? Kuka onkaan homoista homoin?

Päädymme tavallisesti siihen, että homo on ensisijaisesti substantiivi, mutta se on saanut käytössä adjektiivimaisia piirteitä - eikä siinä mitään, Suomen nuoriso on fiksua: kaikessa on pyrkimys taloudellisuuteen ja helppouteen. Siksipä ennustan, että hetken kuluttua on ihan käypää muodostaa esimerkiksi lause

Homo homottelee homona homosti homoilevaa homompaa homoa.

Kätevää! Eipä tarvitse kovin montaa konsonanttia ja vokaalia, jos nyt sattuu muistamaan, mitä v**un homoja sellaiset nyt sitten muka olivatkaan.

Ps. Onneksi myös ulkomailla osataan.







6 kommenttia:

  1. Ei homompi kirjoitus!
    Italiantunnilla puhuttiin prepositioista ja koska äidinkielen hallinta on vieraan kielen opiskelun perusta, otan esiin ilmenneen dilemman: Kun sanaa "in" käytetään siinä merkityksessään, että joku on muodissa tai pinnalla (italiankieleen tämä käyttötapa on lainattu englannista, kuten suomenkieleenkin), niin onko se edelleen prepositio? Jos ei ole, niin mikä se on? Mikä se on suomenkielessä, kun in-prepositiota ei ole, eikä se miun mielestä adjektiivikaan ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ainakaan prepositio ole, sillä prepositio on aina määrittämässä jotain toisen sanan edellä, suomessa esim. yli (esteiden). Meillähän ei kauheasti preposition käytöllä hurrata, kuten varmasti tiedätkin.

      Jos joku tai jokin on "in", niin ehkä sanan tehtävä lauseessa on ennemminkin ilmaista, millaista jokin on, ei niinkään sitä, missä jokin on. Lauseenjäsenenä sana olisi predikatiivi, sanaluokkana merkityksen puolesta varmaankin sitten se adjektiivi.

      Vaikea juttu.

      Poista
  2. Vaikeita juttuja, mutta hauskoja pähkäillä. Tai ei ehkä normaalien ihmisten mielestä. Mie myös vetosin tunnilla siihen, että prepositio tarvitsee toisen sanan, jota se määrittää, mutta koska opiskeluajoista on niin kauan aikaa, ei tosiaankaan pullahtanut mieleen mitään predikatiiveja. Piti googlelta kysyä infinitiivikin, kun sitä toisessa yhteydessä italiankirjassa tarvittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään oikeasti mitään ymmärrä, kunhan esitän vain.

      Poista
  3. Kukas se sanoikaan, että matematiikka kaikessa loogisuudessaan on vaikeaa?
    -Se Pitkä.

    VastaaPoista