tiistai 29. syyskuuta 2015

Kohti mielenrauhaa ja kyyhkysasentoa

Olen aloittanut uuden harrastuksen. Olen hankkinut sitä varten maton (otin sängyn alta, väri turkoosi tai vedenvihreä, riippuu valaistuksesta) ja pikkurepun (Converse, musta, joka valossa), johon mahtuu kivasti puhelin, avaimet, sukat ja juomapullo. Ensimmäisellä kerralla en tosin tarvinnut mitään niistä, joten toisella kerralla oli mukana puolityhjä reppu ihan vain siksi, että naisella nyt vain pitää aina olla mukana jonkinlainen laukku. Ei sitä nimittäin tiedä, jos vaikka tulisi kesken harrastuksen mieleen, että kaupassa pitää käydä ja maitoa ostaa aamuksi ja vessanpuhdistusainetta.

Uutta harrastustani varten olen toki myös laihduttanut hieman. Nenästä. Muualta ei lähtenyt, mutta sukunenässämme on aina, mistä ottaa.

Olin valmis. Minusta tulisi niin hyvä joogaaja. Joogari. Joogamaisteri. Yogaaja. Matkustaisin vuoden päätteeksi Intiaan ja siellä vasta joogaisinkin ja ostaisin uusia haaremihousuja. Henkistyisin ja avaisin aistini maailmalle ja sisimmälleni, jos se nyt on päässyt unohtumaan esimerkiksi väärän hengityksen alle. Ensin oli kuitenkin alettava ihan lukion salin lattialla (ai, että, opettaja oli tuonut kynttilöitäkin mukanaan, miten ihanaa!) pyrkimään kohti mielenrauhaa ja tyyneyttä. Sellainen on ihmiselle hyväksi, ettei tule huudettua niin paljon ja hermostuttua. Nykyaika on sellaista, ei ennen vanhaan ollut. Silloin ehti rauhoittua jo sillä välin, kun kirjoitti valituskirjettä ja etsi postimerkkiä. Olin siis jo ovella lujaa vauhtia menossa kohti parempaa minuutta ja notkeita jooga-asentoja. Kevensin kuitenkin aluksi hiljaista ja vaivautunutta tunnelmaa kehumalla kaverini joogamattoa (punainen, ohuempi kuin minun), jotta tulisi selväksi minun olevan rento mutta itsevarma. Tästä joogaajasta kuultaisiin vielä. Menin kuitenkin ystävällisesti takariviin, ettei muille tulisi paineita notkeuteni tai minusta huokuvan terveen ja värikkään auran suhteen.

Otin yhteyden hengitykseeni. Noin. Helppoa. On sitä ennenkin hengitelty, niin kotona kuin kylilläkin. Ehkä tässä pitäisi olla tasokurssit aloittelijoille ja edistyneemmille. Jaahas, pitikin vetää vasta ainoastaan sisään. No kai sitä nyt tuli vähän nopea puhallus, kun on kuitenkin rakennettu enemmänkin pikamatkoille kuin patjalla istuskeluun. Kokeilin salaa uudelleen ja vedin noin kuusi vuoroparia siinä ajassa, kun opettaja istui jalat ristissä ja puhalteli kerran hiljakseen. Jo nyt on perkele. Vakoilin muita, mikä oli helppoa, sillä heillä oli silmät kiinni ja jalassa villasukat. Sellainen tekee puolustuskyvyttömäksi. Siinä he keskittyivät ottamaan yhteyttä itseensä, vaikka luulen kyllä, että vain esittivät hengittelevänsä syvään ja hitaasti. Minä olen sentään vanha klarinetinsoittaja, joten osaan kyllä totta vie hengittää pallealla ja vaikka kyljellä, jos on pakko. Niin että mukana ollaan vielä. Intia, täältä tullaan! Itse asiassa olin jo katsonut sopivan viiden tähden retriitin, jossa oli kivoja harjoitteita, retkiä ja notkuva seisova pöytä useasti päivässä. Ainoana miinuspuolena matkassa oli se, että puhelimen käyttö oli kielletty kaikkialla muualla paitsi omassa hotellihuoneessa. Olen kyllä sitä mieltä, että jos lähtee Intian takametsiin rauhoittumaan ja edistymään ihmisenä, siitä ja uusista haaremihousuista pitää saada laittaa kuvia Internettiin. En ehkä mene sittenkään ainakaan tuollaiselle retriitille, varmasti on kilpaileviakin matkatoimistoja.

Ota sisäänhengityksellä kipu ja kireys haltuun, päästä uloshengityksellä niistä irti, kuului ohje. Keskityin imemään mahasta läskiä ja puhaltamaan se pois. Aivan törkeän hyvä harrastus. Laihtuu, vaikka vain makaa eikä edes tule hiki. Siirryin kuolleen miehen -asanaan (ensimmäinen joogatermi hallussa!) ja käänsin kämmenet kohti kattoa. Häiriintynyt asento. Ei varmana mene kuollut tällaiseen.

Piti venyttää kainaloa. Ja hengittää. Ihmisen ei ole hyvä venyttää kainaloa, vasenta varsinkaan, sillä irtihän se lähtee tällaisesta tempomisesta. Enkä muuten ollut ajellut kainalokarvojani viimeksi kuin mökillä ja tylsällä terällä. Onneksi, onneksi, minulla oli huppari yllä, vaikka se painoikin hankalasti niskan alla. Olisi pakko ostaa joogauskottava collegepaita, sillä kun kävin siinä läpi vaatekaappini sisältöä ja venytin samalla kainaloitteni lisäksi vastakkaisia varpaita, tajusin, että ei ole ihmisellä sopivaa harrastepaitaa ja pilalle menee sen vuoksi keskittyminen. Adidaksen farkkua jäljittelevät college-paita ei kyllä sopisi yhtään lukion joogasalin tunnelmaan, vaikka on jäänyt melkein käyttämättä. Ei se sovi opettajainhuoneeseenkaan, mutta hieno se on! Otin paremman yhteyden hengitykseeni. Olin oikeastaan aika hyvä ihminen jo, kun tämä paita-asiakin oli saatu käsiteltyä melkein valmiiksi.

Siinä me kilvan hengittelimme ja venyttelimme itseämme hiljaa kyyhkysasennossa. Kainalon lisäksi oli näemmä tarkoitus irrottaa persaus. Huomasin, että joillakin oli myös tyyny ja viltti mukana. Ei tänne nyt nukkumaan ollut tultu! Tänne tultiin kasvamaan, vaikka jos nyt aivan rehellisiä ollaan, väsytti kyllä jo vähän tämä keskittymisen määrä. Tämän täytyi olla henkistymistä, sillä tottahan sellainen elämänmuutos voimille ottaa. Oikealla tiellä oltiin!

Tunnin lopuksi saimme hieroimme korvalehtiämme ja kulmakarvojamme, sillä se vasta on joogailussa tärkeää. On se varmasti tärkeää muutenkin, jos aikoo harjoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia niin kuin minä. Korvien kohdalla hengitys tosin työnnettiin jotenkin kummasti syrjään, eikä se ilmeisesti ollut nenänpielienkään kohdalla olennaista. Onneksi olin kuitenkin laihduttanut nenästä. Olisi hirveää joogata, jos olisi iso nenä. Pitäisi sitä paitsi venytellä sääriluita ja kämmeniäkin paljon useammin ja sitä puoleksi irti lähtenyttä kainaloa. Onneksi Intiassa varmaan keskitytään niihinkin sitten vielä intensiivisemmin. Otan kyllä salaa kuvan. Eivät ne niin tarkkoja voi olla.



4 kommenttia:

  1. Minä olisin lähtenyt nostelemaan kohdassa "villasukat". Mutta minulla onkin omituinen anti-villasukkafetissi, tiedostan olevani melko yksin tämän mielipiteeni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsos vaan! Minä en käytä villasukkia oikeastaan ikinä, kun eihän niitä mihinkään tarvitse. Kutonut olen silti koulussa kahdet sellaiset, ja se taito on mennyt siis aivan hukkaan.

      Poista
  2. Pysy vain sitkeästi mukana,kyllä se joogan syvin olemus ajan kanssa selviää. Esimerkiksi muisto eräältä joogatunnilta: siinä sitä permannolla pötkötettiin loppurentoutuksessa, jota jatkui, jatkui, jatkui ja jatkui ...kunnes yksi ja toinen alkoi nostaa päätään ja katsoi ohjaajaa. Hän lienee ollut jo tovin muissa maailmoissa. Ambulanssin tulo lopetti sen rentoilun ja joogi selvisi hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joogaope (joogi, jo toinen termi!) meillä muuten on aivan ihana ja rauhoittava - ja hengittää syvään. Toivottavasti ei liian syvään. Ihan kauhea juttu teillä siellä on tapahtunut!

      Poista