tiistai 27. elokuuta 2013

Pakkoruåtsi



"Fak juu, hurrikieli", lällättää yläkouluikäinen sälli Ville Rannan sarjakuvassa. Samma på svenska olisikin jo huomattavasti vaikeampi juttu.

Ruotsi on kieli, josta tykkään ihan hirveästi. Ruotsi on myös kieli, jota en ole vielä koskaan puhunut kotimaassani muuta kuin ruotsin tunnilla koulussa tai nyttemmin välituntisin ruotsinopettajan kanssa huvikseni. (Näen säälivät katseenne. Meillä on aika ankeaa opettajienhuoneessa, vaikka syömmekin joka päivä kakkua ja munkkeja ja siinä sitä on pöydässä tårta på tårtaa.) Miten voi olla, että luettuani ruotsia ensin yläasteella 3 vuotta, lukiossa toisen mokoman ja yliopistossa virkamiesruotsit kaupan päälle, en ole kertaakaan joutunut käyttämään sitä kotimaassani? Missä ne suomenruotsalaiset oikein luuraavat? Haluan tutustua. Mennään yhdessä vaikka rapujuhliin tai salkoja pystyttämään.

Itse asiassa valehtelin äsken: yksi suomenruotsalainen tai ehkäpä oikein ruotsinruotsalainen lähestyi minua kerran Helsingissä. Korjaan: Helsingforsissa. Minut pysäytettiin kadulla ja tiedusteltiin reittiä jonnekin, en muista, minne. En tietenkään osannut neuvoa, sillä vain keskusta-alue oli tällaiselle maalaiselle tuttu. En silti mennyt paniikkiin, vaan vaihdoin sujuvasti toiseen kotimaiseen. Jag vet inte, jag är ledsen, förlåt och ursäkta. Hej då!

Ulkomailla eli Ruotsissa olen sentään käyttänyt kieltä enemmänkin: alle kouluikäisenä huusin serkkuni kanssa hotellihuoneen ikkunasta här kommer Pippi Långstrump. Emme silti hypänneet alas. Turkissa puolestaan keskustelin muutama vuosi sitten ruotsalaisten opettajien kanssa. Kyproksella yllätin ruotsalaisen tarjoilijan puhumalla hänen kanssaan, ja lukuisissa rantalomakohteissa olen salakuunnellut naapureitamme heidän tietämättään. Eivätpä naapurit aurinkotuoleillaan aavistaneetkaan, että umpihullu suomalainen finnjävla tajusi lähes kaiken siitä, mitä he keskustelivat. Olof Palmen murhasta ja sen sellaisesta, ovat vissiin tutkimukset vielä hieman kesken.

Allasjumpassa kieli vaihdettiin englantiin, kun olin porukan ainoa suomalainen. En kehdannut huutaa takarivistä, että osaan kyllä ruotsiksi till höger ja vänster ja en gång till allihopa.

Vähän on siis ruotsista ollut minulle hyötyä tähän mennessä, vaikka kielestä niin kovasti pidänkin. Silti: Mistä minä olisin voinut tietää, mitä kristallipallo elämäni kohdalla näyttää? Entä jos olisin lähtenyt opiskelemaan kaksikieliselle seudulle? Entä jos elämäni rakkaus olisi ollut ruotsinkielinen tai vielä pahempaa, ruotsalainen hurri? Mitä, jos ammattini vaatisi ruotsinkielen taitoa? (No, pelasin ilmeisesti tässä asiassa varman päälle.) Ei tiennyt luokkakaverini yläkouluaikoina, että hänestä tulisikin jääkiekon liigavalmentaja. Ei tiennyt kaveri, että Wärtsilän tehtailla Vaasassa hitsatessa tulee paitsi hiki, myös ikävä ruotsintunteja. Ihan suhteellisen paljon näppärämpää on myös saada naapurimaista töitä, jos osaa ruotsia. 

Kun ei sitä elämästä koskaan tiedä. Man vet aldrig. 



5 kommenttia:

  1. "Olof Palmen murhasta ja sen sellaisesta, ovat vissiin tutkimukset vielä hieman kesken."

    Ei hitsi. Repesin ihan täysin. :D

    VastaaPoista
  2. Mä en oo oikein jaksanut olla mitään mieltä tästä pakkoruotsiasiasta. Että sama mulle, mut itseä harmittaa, et kaikki opittu on jo unohtunut käytön puutteessa...

    Sitä kuitenkin jäin miettimään, et ei kai pakollisuutta kuitenkaan voi perustella argumentilla "man vet aldrig"... Kun samalla argumentilla vois moni muukin kieli (tai aine) yhtä lailla olla pakollista. Eikös pakollisuuden peruste täydy väkisin olla jossain sellaisessa, et halutaan säilyttää osaajien määrä ja turvata ruotsinkieliset palvelut ja ja ja... Ei siis yksilön, vaan yhteiskunnan tarpeilla?

    Voi olla, että et edes tarkoittanut ottaa liikaa kantaa pakollisuuskeskusteluun, mut tulipahan vaan mieleen :) Ja samaa mieltä olen ehdottomasti kanssasi. Itselle ei oo mikään kieltenopiskelu ollut turhaa. Harmittaa vaan vietävästi, että ainoastaan enkku sujuu, kun en oo muita osannut pitää yllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pakollisuudesta väännetään varmaan kättä vielä pitkään, ja onhan asialla puolia jos toisiakin. Sitä olen vain koulussa lapsosten kanssa pohtinut, miten paljon enemmän ruotsista voi olla hyötyä kuin haittaa - vaikkeivat he vielä tulevaisuuttaan osaisikaan ennustaa. Ymmärrän samaa taustaa vasten varsin hyvin myös esim. Lappeenrannan kokeilun, jossa annetaan mahdollisuus valita ruotsin tilalla venäjää. Historiansa ja nykyisyytensä on silläkin seudulla.

      Jos ruotsi olisi ollut minun aikanani valinnainen aine, olisin todennäköisesti lukenut sitäkin, kielistä kun tykkään. Pikkukouluilla kuitenkaan kun ei välttämättä ole edes mahdollista tarjota vaikkapa espanjaa, jota kuitenkin puhuu äidinkielenä yli 320 miljoonaa ihmistä...

      Jännittävää kyllä, pakkoruotsi on keskusteluissa joka vuosi, ja nyt kansalaisaloitteen vuoksi vielä enemmän. Yläkouluikäiset osaavat yllättävän hyvin miettiä asiasta erilaisia ja perusteltuja näkökantoja, olen heistä ylpeä!

      Poista
  3. Pakkoruotsi tuli vasta, kun tuli pakkoperuskoulukin. Sitä ennen ruotsin kieli oli yhtä vapaaehtoista kuin oppikoulun käyminenkin. Ruotsinsuomalaisia on minun tuttavapiirissäni Kurpfalzissa Heidelbergin lähellä kolme. Ruotsinkielen taitoa on nykyään helppo pitää yllä lukemalla ja netin kautta. Jos en olisi saanut työtä Saksasta, olisin etsinyt sitä Ruotsista. Suomessa ei ollut.
    Kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen, mutta joidenkin kielien osaamisen perusteella avautuu uusia perspektiivejä ja löytyy työpaikkoja.
    Aiheeseen löysästi liittyen, mainitsen vain että Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä.

    VastaaPoista