maanantai 19. elokuuta 2013

Lukeminen kannattaa aina

Opin lukemaan vasta myöhään ensimmäisen luokan syksyllä, kuten tuolloin useimmin oli tapana. Esikouluja ei ollut vielä kunnolla keksittykään, eikä seurakunnan kerran tai kaksi viikossa kokoontuva kerho ollut ihan sama juttu, vaikka jonkinlainen tehtäväkirja sielläkin oli täytettävänä. Traumoja tosin ehti tuli  siitäkin, sillä muistan, kun meidän piti yhdistää naisille ja miehille kuuluvia esineitä oikeisiin kädenkuviin - siis tyyliin kumman hommaa on imuroiminen ja kumman autoilu. Esineet menivät kyllä oikein, eikä kukaan tädeistä todellakaan kyseenalaistanut sitä, olisivatko kodinkoneet tai matontamppaus sopineet myös miehelle. Tärkeämpää olikin, etten ollut havainnut miehen kynsien olevan hitusen lyhyemmät kuin naisen: niin sitä sitten kumitettiin punaisella vahavärillä piirtämäni viivat pois koko sivulta ja sotkua tuli ja minä olin tehnyt vakavan virheen. Vielä, kun olisin yhdistänyt naisen ja auton, niin siitähän olisi soppa syntynyt.

Siihen maailmanaikaan asiat olivat paljon mustavalkoisempia. Kai me olimme vähän tyhmempiäkin kuin nykylapset, vaikka - totta puhuen - vaikea sitä on uskoa. Joka tapauksessa kaiken sen yhdistelyn ja askartelun jälkeen koulun alkaessa ainoastaan kaksi meidän luokkamme oppilaita osasi lukea. Se ei ole paljon se, kun luokkakoko oli 32.

Oma opettajamme oli sairauslomalla ensimmäiset puoli vuotta, ja jouluun mennessä meillä oli ollut jo kolme sijaista. Siihen nähden oli käsittämätön saavutus, että joka ikinen meistä, silloinen sijaisopettaja mukaan lukien, osasi jo lukea. Sijaisope oli muutenkin eri näppärä, sillä hän oli keksinyt perjantain viimeiselle tunnille viikon kohokohdan: kantelutunnin. Kaikkien tuli kerätä viikon ajalta muistiin välituntien epäkohtia, mikä johti luonnollisesti siihen, että tunnin lopussa kaikki syyttivät toisiaan kilvan jostakin. Minäkin seisoin parhaimman ystäväni kanssa pulpettini vieressä yhden viisiminuuttisen koulun jälkeen, kun emme olleet kuulemma ottaneet eräällä välitunnilla jotakuta mukaan kotileikkiimme.

Kiistän jyrkästi.

Silloin kuitenkin vain seisoin hiljaa, sillä opettajaa pitää totella ja vastaan ei saa sanoa. Tästä katkeroituneena vihaan luonnollisesti tänäkin päivänä kaikki opettajia yli kaiken. Varsinkin sijaisopettajia. En varmasti tee heille kunnon ohjelmaa poissaolojeni ajaksi, pyydän avaamaan jonkin rikkinäisen tiedoston (kun hän on ensin joutunut metsästämään jostain puoli päivää tietokoneeni tunnuksia) ja vihjaan oppilaille, että pulpetit voi aina kääntää vastakkaiseen suuntaan ja esittää, että näin meillä normaalisti. Myös mykkänä voi olla ja esittää tyhmää, ellei satu olemaan luonnostaan. Mykkänä oleminen tosin on yläkouluikäisille aika haasteellista, joten sen kikan paljastan vain parhaimmille.

Vaikka opin lukemaan vasta jouluun mennessä, päästelin ensimmäisen kouluvuoteni aikana menemään 21 kirjaa. Yhtä monta kuin on Viisikkoja. Tykkäsin erityisesti siitä, miten paljon Leo, Dick, Pauli, Anne ja Tim arvostivat hyviä eväitä, mikä näkyi myös lukioaikana penkkaribanderollissamme: "Parhaat eväät ratkaisee!" Aika törkeää tosin, että lauseessa oli noinkin räikeä kirjoitusvirhe. En todellakaan kirjoittanut sitä.

Kiistän vielä jyrkemmin.

Nykyään ollaan huolissaan siitä, ettei nykynuoriso lue, vaan mieluummin pelaa ja turmiolle joutuu. Mitä kirjasarjaa te suosittelisitte yläkouluikäisille? Mikä uppoaisi sekä tytöille että pojille? (Me luimme aikoinaan Sokerihiiren, jonkun Musta ori -kirjan, Hemingwayta ja jotain ihan kauheaa ja tietenkin siten myös traumatisoivaa. Miten opettajat osaavatkin valita aina jotain ankeaa ja tylsää luettavaa?) Muutama hyvä ehdotus minulla on itsellänikin, ei suinkaan ankea tai tylsä, sillä suurin piirtein olen kartalla suosikeista, haasteista ja kiinnostuksen kohteista - mutta kokemuksia kentältä, pliis ynnä pliide: mitä te suosittelisitte, jos saisitte päättää määrärahojen käyttämisestä?

Ei sillä tietenkään, että niitä olisi.



10 kommenttia:

  1. No mutta kyllähän esikouluja oli jo 20 vuotta sitten.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, oli toki. Yritin vain hämätä ja saada tähän vähän uskottavuutta.

      Poista
  2. Ite luin äikäntunneilla yläasteella muistaakseni 10 pientä neekeripoikaa, Tuntematon sotilas, Länsirintamalta ei mitään uutta, Lokki Joonatan, Häräntappoase... Okei ja vaikka mitä muuta, mutta ei sitä pysty hyvin muistamaan edes tuonne reilun 6 vuoden päähän. Selkeästi dementia jo tulossa nuorella iällä :D
    omaa vielä vaatimatonta (ja tosi jännitys/vampyyripainotteista) kirjahyllyäni tutkaillessa mietin että voisin yläasteikäsille tuolta suositella perus Muumien (vai onko ne lapsekkaita tossa ikäluokassa?) lisäksi semmosta kirjaa kuin Kadonnut ruusu. Ne on ainakin lyhyitä mutta myös hyviä, laiskempia lukijoita ajatellen. Hyllyssäni on suurin osa kirjoita lähemmäs tuhatsivuisia, niitä ei tahdo teinit kiinnostua lukemaan. Tai ainakin ite olin yläasteella niitä harvoja jotka rakasti lukea pitkiä kirjoja kuten Maan lapset-sarjaa.

    Tosin nykylapsiin kai uppoaa parhaiten nämä Nälkäpelit ja vampyyriromaanit.... Ja kai yläasteikäsille uppoaa nämä Heroiinipäiväkirjat ja Nancytkin, mutta ne nyt varmasti on "kirjalistoilla" muutenkin, vai?
    Hups, tulipa pitkä kommentti.

    VastaaPoista
  3. Yläasteikäisenä luin ja rakastin ainakin näitä:

    Jerry Spinelli: Tähtityttö

    Klaus Hagerup: Mari ja rajattoman rakkauden kesä

    Jaqueline Wilsonin kirjat (joissa päähenkilöt ovat usein kyllä noin 12-vuotiaita, mutta aiheet ovat koskettavia, eikä niitä välttämättä ala-asteikäisenä ymmärräkään)

    Agatha Christien dekkarit

    Anthony Horowitzin Alex Rider-sarja on vauhdikasta luettavaa kaikin puolin: fontti on kohtalaisen kokoinen ja joka sivulla tapahtuu jotain. Kirjoissa on myös paljon teknisiä yksityiskohtia mm. ajoneuvoista. Ai niin, on niissä vähän väkivaltaakin.

    Jos suomalaisia kirjailijoita haetaan, ovat hyviä luetettavia Leena Lehtolaisen dekkarit sekä Tuija Lehtisen nuortenkirjat, jotka iskevät kyllä aika hyvin yläasteikäisiin.

    Jaetulla ensimmäisellä sijalla listassani olivat S.E.Hintonin kolme kirjaa: Me kolme ja jengi, Vampyyrin palvelija ja Olimme kuin veljet.

    Klassikko jo syntyessään -sarjaan kuuluvat Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja Vikram Sethin Sopiva nuori mies (jossa on noin 1200 sivua, joten sen lukijalle voisi jo antaa kympin äidinkielestä). En ole kehityspsykologiaa lukenut sitä lukion yhtä kurssia enempää, joten en tiedä, kiinnostavatko nämä yläasteikäisiä, mutta ainahan voi yrittää!

    VastaaPoista
  4. Et ikinä usko, mutta kun mä opin lukemaan kesällä ennen kuin menin ekalle, mun eka lukemani kirja oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Se oli mummon perintökirja, tosi hieno, ja siinä oli paksut nahkakannet, ja se tuoksui vanhalta. Aleksis Kiven Kootut teokset, oli opuksen nimi. Ja jo sen tuoksun takia kirjaa oli ihan pakko lukea. Luin mä sieltä sen Leeankin ja Nummisuutarit muun muassa, mutta tuosta Seitsemästä veljeksestä aloitin :)
    Ja sit ala-asteen aikana luin myös mm. Cervantesin Don Quijoten. Ihan vain siksi, että tiesin, että samanniminen balettikin oli olemassa, ja kuvittelin, että kirja olisi yhtä kuin se baletin tarina :) Ei ihan ollut.
    Yksi rakkaita muistojani on myös se tapa, miten kävin kirjastossa: lainasin maksimimäärän kirjoja (olisiko ollut 15 kpl) ja yhden luin jo kotimatkalla :) Hyvin onnistui, kun käveli rittävän hitaasti ;)
    Niin, ja Piilomaan Pikkuaasi piti lukea monta kertaa vuoden aikana, kun se vain oli niin hyvä! Ja on edelleen, kun sitä lapsille iltasatuna vähintään kerran kuukaudessa luen.
    Lomalla parasta on vieläkin se, että voi lukea. Vaikka kirjan per vuorokausi :) Tosin ei enää ole samalla tavalla aikaa lukea, ja tänä kesänä ehdin lukea vain kolme kirjaa, enkä niistä yhtäkään saanut vuorokaudessa luettua. Eläkevuosia odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Siskoni luokka luki pari vuotta sitten seiskalla Paahteen. Se kirja innosti siskoni lukemaan kirjoja ja nyt hänestä on kovaa vauhtia tulossa lukutoukka. Ala-asteen aikana hän luki vain ne pakolliset koulussa luetut kirjat (ja nekin katsoi leffoina tai sarjoina jos mahdollista).

    Minun opettaja ratkaisi tuon yhteislukuongelman laittamalla tarjolle kolme täysin erilaista kirjaa. Niistä sai valita mieluisimman. Ainakin kerran siinä oli muistaakseni Christien joku romaani, joku klassikkokirja ja minun valitsema Hoegin Rajatapaukset. Minusta tuo opettajan ratkaisu oli hyvä, koska näin kaikki saivat edes jotenkin mieluisaa luettavaa.

    VastaaPoista
  6. Kivoja ajatuksia ja vaihtoehtoja! Noista mainituista 10 pientä jne. löytyy (joskin uuden nimisenä), Tuija Lehtistä on (ei uppoa niinkään pojille), Aleksis Kiveä ei voi lykätä ekaluokalla tai yläkoulussa kuin yhdelle sadasta (Janka on todellakin erityistapaus!) ja Paahde on hyväksi havaittu. Siitä tykkään itsekin ihan hulluna, loistava kirja!

    Häräntappoaseita haluaisin jostain halvalla oikein kunnon satsin, sillä se olisi ysiluokkalaisille ihan mahtava. Nancya on pari, ja se uppoaa kuin häkä. Nyt olen miettinyt myös Nälkäpeliä, joka saattaisi olla molemmille sukupuolille aika hyvä.

    Minäkin yleensä annan valita teoksen tai lainata oman kirjastosta, jos siltä tuntuu. Välillä vain on yhteisen lukukokemuksen kannalta mukava, että olisi sama keskustelu- tai kirjoittamisaihe.

    VastaaPoista
  7. Haluaisin ensin purkaa oman traumani: Me luimme yläasteella yhteislukuna Rautatien ja Anne Frankin, joista ensimmäinen oli seiskaluokan opettajalta täydellinen katastrofivalinta. Voi olla todella hieno kirja (en ole kolmentoista vuodenkaan jälkeen kiinnostunut avaamaan läpyskää uudelleen), mutta ei sen ikäisille eikä pakolla. Kruununa lukeminen varmistettiin vakioveikkauskupongin näköisellä kysymyskaavakkeella. Aika moni kävi veikkaamassa useamman kerran.

    Vaikka luen paljon, olen aika iloisesti pihalla yläasteikäisten lukemisesta ja lukemisista, mutta miten olisi Linnunradan käsikirja liftareille?

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräät oppilaat olivat lukeneet Rautatien ala-asteella viidennellä luokalla. Mukavasti oli kyllä saatu tapettua lukuinto... Eihän se sivumäärällisesti paksu kirja ole, ei ehkä kovin hankalakaan, mutta kyllä aihepiiri on sen verran kaukana 11-vuotiaiden maailmasta, että ylevä tavoite kääntyi tehokkaasti itseään vastaan.

      Linnunrata jne. Hmm.

      Poista
  8. Itse opin lukemaan isoveljen aapisesta 5-vuotiaana ja kirjoittamaan siinä samalla. Oli helvetin tylsä ekaluokka, tein äikän tunneilla itsekseni kirjoitustehtäviä varmaan huhtikuulle asti.

    Ala-asteella luin Pikku Vampyyri -sarjaa ja kummitusjuttuja. Ihan hirveetä. Bertin päiväkirjoja ja Neiti Etsivää sitten niiden vastapainoksi. Yläasteella koulussa olivat nuo nuo perinteiset: Lokki Joonatan, Sieppari ruispellossa, Kymmenen pientä rumasanapoikaa ja suosikkini Kalevala (runomitassa, kokonaan, oli opettajalla leuka lattiassa).

    Muita yläkouluaikaisia teoksia olivat Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta, David Eddingsin kirjasarjat ja lisäksi Terry Pratchettiä ja Neil Gaimania. Siis melko fantasiapainotteista :-)

    Harry Potteria suosittelen lämpimästi kaikille. Eikä Christien dekkareitakaan sovi unohtaa! Sen sijaan ketään ei tule laittaa Twilightia pakolla lukemaan. Vilkaisin kerran kirjakaupassa teoksen takakantta ja meinasin pullauttaa lounaani kaupan lattialle siltä seisomalta.

    VastaaPoista