Living on the edge: Juusto alle vai päälle?

Voileipä on hyvää. Se käy aamupalasta, lounaasta, välipalasta ja vaikka mistä niin kylmänä kuin lämpöisenäkin. Makuelämystä voi vaihdella levitteillä, leikkeleillä, erilaisilla juustoilla, salaatilla, kananmunalla ja vihanneksilla, reippain pursottaa päälle kunnon kasan Kallen mätitahnaa. (Parhaiten se sopii lihapiirakan väliin.)

Yksi tärkeimmistä elämän kirjoittamattomista säännöistä on, että voileivässä levitteen päälle asetellaan ensin juusto. Ja nyt hiljaa takarivissä, sillä kyllä laitetaan. Tähän on erityisesti kaksi painavaa syytä:

1) Juustosiivu on ruma.
2) Olen käynyt 20 vuotta sitten voileipäkurssin. Kuinka moni teistä muka on käynyt voileipäkurssia edes unissaan, mitä?

Ymmärrän toki, että joidenkin väärässä olevien mielestä juusto pitää asetella leivässä päällimmäiseksi, sillä siihen on kuulemma helpompi iskeä sormensa kiinni kuin vaikkapa tomaattisiivuun. On kuitenkin ihan turha väittää, että tuollainen peruste olisi kestävä. Kyllä se tomaatti sieltä juuston altakin pursuu ja valuu pitkin rinnuksia, se on varmaa. Ja jos joku on sitä mieltä, että ainoastaan kinkun ja juuston paikka tappelevat, voi palata yllä olevaan perusteluun nro 1. Piiloon se ruma juusto!

Nyt kun on päästy yksimielisyyteen siitä, miten tärkeää on laittaa juusto alimmaiseksi, suostutin itseni ihmiskokeeseen. Ei muuta kuin leipää kaapista ja sekä elinikäisen oppimisen nimissä että ehtoisana emäntänä kaksi koevoileipää pyöräyttämään. Perjantain kunniaksi tempaisin oikein Fazer-tädin uunista sämpyläkranssin, joka ei petä koskaan, vaan on ehkä maailman parasta leipää. Melkein itse leivoin. Osaisin kyllä, minulla oli kotitalous kymppi. (Parhaiten muistan köksäntunneilta sen, että  märkä käsipaperi tarrautuu hyvin astiakaapin oveen, kun se heitetään siihen. Myös se jäi mieleen, kun pääsiäistipu hukkui tiskiveteen. Mutta jottei tule vääriä käsityksiä, se en ollut minä, joka sai opettajan itkemään.)

Tieteellisen ihmiskokeen peruslähtökohta.

Miten vaikeaa tutkimuksen syöntivaiheen valmistelu olikaan! Käsi vei juuston automaattisesti levitteen (Oivariini, pehmeästi levittyvä) päälle, ja vaikka kuinka yritin keskittyä, aivot vain eivät suostuneet latomaan täytteitä väärässä järjestyksessä. Koska olen kuitenkin keskimääräistä älykkäämpi ja hyvänä päivänä sitkeäkin suorastaan, suoriuduin tehtävästä parin erehdyksen jälkeen. Otin valmistuneista leivistä valokuvan, sillä niin pitää nykyään tehdä, ja muuten ette uskoisi mitään.

Juusto alla, niin kuin maailman laki sanoo. Salaatinlehti upposi vahingos-
sa leivän sisuksiin. Esillepanosta miinuspisteitä.

Juusto päällä. Piru vie, ei se näytäkään aivan kauhealta.
(Johtunee kurkkujen erilaisesta asettelusta.)

Tässä välissä keittelin toisella kädellä latte macchiatot ja valmistauduin henkisesti makukokeeseen joogaamalla keittiön lattialla. Tämä se vasta on elämää ja reunalla roikkumista, juusto päällä, totta vie. En todellakaan olisi vielä viime viikolla uskonut, millaisia haasteita tämä viikko tuo tullessaan. Kaikkien niiden morfeemien, vokaalisointujen ja sanaluokkaennustusten jälkeen olin tässä. Uskomatonta.

Puolueeton esiraati (2 hlöä) valitsi ylimmäisen voileivän yksimielisesti ulkonäkövoittajaksi. Se vaan on parempi, kuului sangen validi perustelu, jonka tietenkin hyväksyin.

Tartuin ensimmäiseksi siis Juusto alla -voileipään. Maku oli herkullinen, voita tarpeeksi, piilossa oleva salaatti rapsahti suussa mukavasti, ja oikein oli maukasta. Hyvä leipä! Onnittelin itseäni. Söin koko sämpylän, sillä kaikki lautaselle otettu tulee syödä ja koulussa oli keittopäivä, mikä ei kasvavalle nuorelle riitä.

Sitten toinen. Jännitti. En ollut ikinä elämässäni tehnyt vääränlaista voileipää. Kinkku alla, mitä siitä muka tulisi? Entä, jos se olisikin yhtä hyvää tai jopa parempaa?

Molekyylibiologisti tai -kemisti - tai mitä näitä vastaavia nyt on - väittää (lähde jossain Internetissä, etsi itse), että leivän päällimmäiseksi kannattaa laittaa se tuote, jonka haluaa ensimmäisenä maistaa ja muistaa. Jos siis juusto on päällimmäisenä, sen aromit löytävät makunystyrät ensimmäisenä. Jos on kinkun ystävä, kinkku päälle. Kyllä olen taipuvainen ihan lukiokemian pohjalta olemaan samaa mieltä. Juustonsiivut lähes päällimmäisenä (mitäänsanomaton Oltermanni) puskivat aivan liikaa esille. Kyllä se vain niin oli.

Koska olen huolellinen, otan kaiken vakavasti ja jotta makutestin tulos ja elämäni perustoja järisyttävä sääntörikkomus olisi varmasti kunnolla suoritettu, tein vielä kolmannenkin sämpylän ja laitoin itseäni uhmatakseni toisen kerran juuston kinkun päälle. Olen hurja ja uhrautuva, ja söin ihan koko leivän, siemenkansineen päivineen. Sinne meni.

Näin sitä vain uhmattiin elämän sääntöjä. Ei ole monesta tällaiseen.

Mutta kyllä se nyt vain on niin, että JUUSTO ALLE!