Kössi Kengurun aikaan ei kidnappailtu

Tapoin minäkin kesäkissan kylmenevään syksyyn. Sinne jätin, kuoliaaksi palellutin, ja jos totta puhutaan, pidin itseäni nerona.

Happy endingejä on puuttunut viimeisen kahden viikon aikana myös yläkouluikäisten kirjoitelmista, joita olen korjannut yöt ja päivät. Koska tehtävänanto oli tällä kertaa hyvin (eli liian) laaja ja kädet vapaat kirjoittamaan paikalliseen kirjoituskilpailuun lähes mitä tahansa, lähes mitä tahansa myös tuli. Vaikka ohjeistin nuoret hakemaan inspiraatiota omasta tai lähipiirin elämästä, niin pitkin New Yorkin viemäreitä sitä taas ryömittiin ja eksyttiin huumekaduille Lontoon sumussa. Vain yhdessä kirjoitelmassa poliisi ampui päähenkilöä päähän paikallisessa pankissa.

Dramatiikan kaipuu oli siis valtavaa: suurimmassa osassa tekstejä sairastuttiin syöpään, jopa monesti yhden sivun aikana. Kirjoitelmissa saatiin myös lottovoittoja ja jäätiin rekan alle (tämä oli tosi suosittua), oltiin lento-onnettomuuksissa, noustiin 8 kilometriä syvästä merestä tuasta nuav vaan uimalla pintaan (mitä ennen avattiin pohjassa lentokoneen ovi), halvaannuttiin, ryöstettiin pankki, karattiin vankilasta (Luojalle kiitos viemäriverkostosta), ajeltiin mopolla (kestosuosikki), selvittiin alkoholismista (ensin ryyppäsivät vanhemmat, sitten sijaisvanhemmat, sitten sorruttiin itse), lukuisista lastenkodeista ja poikaystävän pahoinpitelyistä.

Verta ei onneksi aina vuodatettu, vaan seinälle olikin räjähtänyt tomaattikeittopurkki. Se tosin jäi  tarinassa vähän avoimeksi, miksi vanha työkaveri oli vahingossa kaapannut päähenkilön tämän ulkomaanmatkalla ja miksi tomaattikeittopurkki oli roiskunut pitkin tienoota. Ehkä kaappaajalle oli  nälkä ja mikro oli ollut liian tehokas. Kuka tietää. Eikä kaikki meille kuulu.

Miten yksi hylätty kesäkissa tuntuukin nyt hyvin säälittävältä. Olisi pitänyt laittaa se käyttämään huumeita, karkaamaan Dubaihin, raapimaan parantolan ovea. Olisi pitänyt kidnapata sen poikaset kadulle kerjäläisen syliin säälipisteitä keräämään, ajaa täysperävaunulla päälle. Olin niin amatööri.

Syytän kaikesta Kössi Kengurua. Jos varttuu niin hitaitten lastenohjelmien parissa, että ehtii viiden minuutin ohjelman aikana henkisesti virkata vaikka sukat, ei ole ihme, että FBI-takaa-ajoja ei ainekirjoituksissa nähty. Ei silloin ollut keksitty vielä syöpääkään, kuolema vain tuli ja sillä selvä, joten nykyaikana ollennainen juonenkäänne oli poissuljettu. Lottovoitto puolestaan oli jo se, että syntyi Suomeen, ja Kanarialle lensivät vain rikkaat. Kirjoita siinä nyt sitten lentoturmasta, kun ei ole koskaan nähnyt lentokonettakaan kuin kuvasta. Nykyään lapset ramppaavat ulkomailla harva se loma ja vinkuvat vapaata myös muina aikoina. Pysyisivät kotona ja lukisivat läksyjä, sanon minä.

Kössi Kengurua vähän kaikille, sitä nykylapset tarvitsevat. Loppuvat ne juonenkäänteet.