sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 7: Paljastuminen

Samaan aikaan ravintolassa tapahtumien saamasta dramaattisesta käänteestä hämmentyneet naiset miettivät, mitä heidän tulisi tehdä. Kaikki oli tapahtunut yllättäen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta: Kaisa oli noussut Kristiania kohti, mutta taittunut lähes välittömästi kaksinkerroin vatsaansa pidellen. Naisen suusta oli kuulunut tuskainen huuto, minkä jälkeen hän oli tuupertunut maahan. Kristian, joka oli Kaisaa lähinnä, oli reagoinut ensimmäisenä: hän oli huutanut apuun henkilökuntaa ja pyytänyt soittamaan ambulanssin, polvistunut naisen ylle - eivätkä muut olleet edes ehtineet kunnolla tajuta tilannetta, kun  mies oli jo aloittanut elvytyksen. Se havahdutti vähitellen Anniinan, joka oli mennyt repimään miehen pois Kaisan yltä, katsonut tiukasti silmiin ja istuttanut tuoliin. Kaisa oli menettänyt tajuntansa, ei tekemässä kuolemaa.

Kai. Naisen alle alkoi heidän silmiensä edessä muodostua verilammikko, joka veti kaikki aivan hiljaisiksi. Pirita itki lohduttomasti.

Tästä illasta oli huumori kaukana.

Ambulanssin vietyä Kaisan matkoihinsa jäi jäljelle hiljaisuus. He istuivat pöydässä tietämättä, mitä tehdä.

- Pitäisikö lähteä Kaisan perään sairaalaan? nyyhkytti Pirita ja katsoi kysyvästi toisiin. Kaikki katselivat neuvottomina toisiinsa, kunnes Maikku avasi suunsa:
- Eipä kyllä uskoisi, että olet niin kiinnostunut naisesta, joka rikkoi avioliittosi, sylkäisi nainen suustaan. Hän oli yrittänyt pitää tietoa sisällään ystävysten illan onnistumisen vuoksi, mutta enää hän ei kyennyt asiaa salaamaan. Ilta oli saanut jo muutenkin katastrofaaliset mittasuhteet, joten nyt selvitettäisiin sitten kaikki, pohjamutia myöten. Naiset katsoivat Maikkua kauhistuneina ja tietämättä, miten reagoida. Hätääntyneet katseet kiersivät kasvoista toisiin.
- Mitä sinä puhut? Mitä helvettiä oikein tarkoitat? kysyi paikoilleen jähmettynyt ja itkemisen lopettanut Pirita. - Sano heti, mitä vihjailet! alkoi hänen äänensä kiihtyä ja kohota.
- Se Peterin toinen nainen oli Kaisa! Olitko sinä muka niin sokea, ettet tajunnut, mitä peliä ystäväsi piti reissunsa ajan sinun miehesi kanssa?
Pirita katsoi Maikkua epäuskoisena, ja tämä jatkoi, kun kerran oli alkuun päässyt:
- Kaikki huipentui viimeiseen iltaan, jolloin sinun nukkumaan mentyäsi Kaisa ja Peter rakastelivat teidän kylpyhuoneessanne. Teidän yhteisessä kylpyhuoneessanne, mieti! Sinun seinäsi takana! Eikä Kaisa sitä paitsi ollut Peterin ainoa syrjähyppy, sen Peter on itse kertonut Tomille. Päivi, sinä tiedät tästä myös! lateli Maikku vastoin Piritan kasvoja ja käänsi sitten katseensa kauhistuneen näköiseen, valkoiseksi kalvenneeseen Päiviin.
- Olen pahoillani, Pirita, henkäisi tämä ja alkoi itkeä. - En minä ole tiennyt kauan. Peter soitti Tomille jokin aika sitten ja kertoi kaiken, haukkoi Päivi henkeään ja jatkoi takellellen: - Tämä on niin kauheaa, anteeksi! Peter oli sanonut, että hänellä on ollut suhteita monen naisen kanssa teidän koko avioliittonne ajan ja Kaisan olleen niitti kaikelle. Peter on ihastunut häneen. Verliebt, kuten hän itse sanoi. Oikeammin siis rakastunut, kuiskasi nainen katkonaisesti kyyneltensä takaa. Hän ei edes pystynyt nostamaan katsettaan kohti ystäväänsä, joka kuunteli selostusta järkyttyneenä.

Tunnelma oli kuin jäätä, tai pikemminkin he kaikki tunsivat seisovansa heikoilla jäillä ja uppoavansa Piritan mukana. Syyllisyys tietämisestä painoi mieltä.

- Mitäs Kaisa? sai Pirita vihdoin kysyttyä. - Ovatko he pitäneet yhteyttä selkäni takana? Haluaako hän nyt mieheni? Se saatanan lumppu!
- En tiedä. Olisi hän ainakin voinut tunnustaa, mitä sinä yönä tapahtui. Millainen ystävä muka nussii toisen miehen kanssa?
- Entä te itse sitten? Millaiset ystävät jättävät kertomatta näin tärkeitä asioita? Pirita loi naisiin vihaa uhkuvan katseen, nousi tuoli kolisten, otti laukkunsa ja lähti.
- Minä menen nyt sairaalaan, ilmoitti hän jäätävästi ovelta ja paiskasi sen kiinni.

Tästä illasta todellakin oli huumori kaukana.

1 kommentti: