maanantai 23. huhtikuuta 2012

Laiskat kyykkyyn!

Ihmisen pitää tehdä töitä jo pienestä pitäen, sillä laiskuus on pahasta kaikessa muussa paitsi sohvalla makaamisessa. On miltei sanomattakin selvää, että olen aina ollut ahkera ja siisti: minulla oli jo lapsena oman huoneen järjestyksessä pitämisen lisäksi vastuualueita. Yksi oli vessanpesu ja toinen mankelointi - jälkimmäinen siitä yksinkertaisesta syystä, että mankeli sijaitsi vaatehuoneessani. Silloin olin raukka vielä niin tyhmä, etten tajunnut joko vaihtaa huonetta tai mankelin paikkaa. Olisin sitä paitsi myös ihan hyvin voinut lakata käymästä vessassa, jolloin olisi ollut hyvin epäreilua vaatia minulta sen pesemistäkään. Ihminen pidättelee helposti pitemmänkin ajan, jos on pakko. No, parempi luonteenpiirre tyhmyys on kuin laiskuus, sillä riuska ja ahkera emäntä saa aina paikan. Lapsuuden pesti tekikin minusta paitsi taitavan mankeloijan, niin poiki myös pakkomielteen sileistä lakanoista loppuelämäksi. On melko selvää, että saattaisin olla paljon vakaampi mielenterveydeltäni, jos pystyisin nukkumaan ryppyisissä lakanoissa, mutta näillä korteilla mennään.

Pidättelykyvystä ei luonnollisesti tässä iässä kannata enää edes haaveilla.

Koska lapsuuden traumat pitää tietenkin jotenkin käsitellä ja virheet joko korjata tai kostaa jälkeläisille, molemmat pojat osaavat vetää ja taitella lakanat kanssani jo oikein mallikelpoisesti. Eilen nukkumaan mennessä pienempi sanoi, miten hän ei ikinä haluaisi nukkua ryppyisissä lakanoissa. Olin pakahtua ylpeydestä. Kun anoppi kerran yritti opettaa, miten lakanat vedetään yksin oven saranapuolta hyväksi käyttäen, en tahtonut opetella. Se johtui toisaalta siitä, että meillä on kierot sisäovet ja toisaalta siitä, että hullu se on, joka ei ilmaista työvoimaa käytä. Kyllä lasten pitää oppia siihen, etteivät puhtaat vaatteet ilmesty automaattisesti kaappeihin, petivaatteet vaihdu itsestään tai ettei karjalanpaistilihoja vain heitetetä jääkaapista pataan. Ne täytyy ensin metsästää, eikä se ollenkaan niin yksinkertaista ole. Lasagnelevyjen siemenet olemmekin kylväneet jo muutama viikko sitten, kun lumi suli ensimmäisestä kukkapenkistä. Voi sitä riemua, kun eri lajikkeet puskevat kesällä pintaan ja saa laittaa tuoretta, itse kasvatettua ja paistettua lasagnea pöytään.

Olen ihan varma, että lasteni mahdolliset kumppanit tulevat olemaan erittäin onnellisia siitä, että pojat on opetettu tekemään myös muita yksinkertaisimpia kotitöitä: viemään likaiset vaatteet pyykkikoriin, taittelemaan puhtaat kaappiin, tyhjäämään astianpesukone ja mikä tärkeintä, eräällä teoriatunnilla kerroin, että imuri ei ole äidin. Minulla oli siihen liittyen ihan tosielämän esimerkkikin, sillä olen luotettavalta taholta kuullut, miten eräs lapsi oli juossut paniikissa itkien naapuriin. Kun naapurin täti oli tiedustellut huolestuneena, mikä oli hätänä, oli tämä saanut itkultaan kerrottua isän ottaneen äidin imurin.

Niin. Onhan se toki surullista.

Minä olen tietenkin jo pitkällä kotityökasvatuksessa, mutta ihan teillekin vinkiksi, että lapsi kykenee varsin mainiosti vaikkapa laittamaan seuraavan aamun vaatteet illalla valmiiksi sängyn viereen. Petivaatteet viedään itse ulos tuulettumaan, pölyt pyyhitään ja mankelointia pitää ihmisen pienestä harrastaman. Ruuasta ei valiteta, sillä Afrikassa on nälkä: kaikkea maistetaan, etanoita syödään ja oliiveja rakastetaan. Kesäloman ensimmäinen homma on ikkunoiden pesu, jotta vanhemmilla, joita kunnioitetaan, on aikaa ottaa pohjarusketusta ja kaataa kylmää valkoviiniä lasiin. Kohteliaskin pitää olla ja virheistä rangaistaan esimerkiksi sähköiskuilla. Ei luulisi olevan kovin kauhean vaikeaa. Ottakaa ote vanhemmuudestanne!


9 kommenttia:

  1. Kiinnitin huomiota tohon että lapset viikkaa vaatteensa kaappiin. Meillä lapset silittää vaatteensa ja viikkaa ne kaappiin. ;-) No einyssentään kaikkia itse mutta esimerkiksi tyynyliinoista on hyvä pienen pojan aloittaa silittäjän uraa.

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla! Miksi niitä lapsia muka tehdään, jos ei kotitöitä jakamaan? Meillä imuri on iskän, esikoinen pesee vessat, kaikki osallistuvat pyykkihuoltoon ja tiskien puljaamiseen. Esikoinen leipoo ja laittaa ruokaa. Mie oon muistaakseni joskus pyyhkinyt pölyt telkkarista... Meidän lakanat kyllä pesee ja mankeloi pesulan tytöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Lapsia tehdään siivousavuksi ja vanhuuden turvaksi. Teillä on sisäistetty homma esimerkillisesti.

      Poista
  3. Jos olisin intialainen äiti, niin ehdottelisin naimakauppoja lastemme välille, kuulostavat hienoilta työihmisen aluilta. Meilläkin tytöt vetävät lakanat unissaankin vasemmalla kädellä ja vieläpä mielellään. Mankeliin he eivät vielä saa koskea (voi jäädä sormet väliin), mutta pienempi osoitti suurta neuvokkuutta soittaessaan hätäpuhelun (isälleen) kun minulla jäi sormet mankelin väliin (sormuksen syy). Sitten lapsi auttoi minua nitkuttamaan käteni irti vekottimesta. Saan kuulla siitä aika usein, mutta mitäs siitä, kun sängyissä on rapsakan sileät lakanat. T. Jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun minä olin nuori, niin sinne vain laitettiin vaatehuoneeseen mankeloimaan ja ovi kiinni. Ei ollut mitään mankelin turvakansia keksittykään, hätinä nyt turvavyöt takapenkille. Nykyään kaikki on aivan liian kontrolloitua. Jos sormi katkeaa, niin sitten se katkeaa. Voi se katketa jalkapalloa pelatessakin.

      On kyllä Jopella reippaat lapsoset! Tulisikohan meidän tyypeille ihan kisaa siitä, kuka saa mankeloida?

      Poista
  4. Ne mitään reippaita oo, niistä on vaan kiva istua vuorotellen vedettävän lakanan alla ja suihkutella manklattavaa pyykkiä suihkepullolla. Että miniöiden puolesta olis kyllä sileät lakanat, mutta muuten huusholli kuin pommin jäljiltä. Voin tämän tunnustaa, koska ei olla intialaisäitejä. T. Jope

    VastaaPoista
  5. höhöö! Sä siis vieläkin uskot, että lasagnelevyt muka kasvaisivat siemenistä. Lasagne on välimerellistä ruokaa ja siten se kasvaa puissa. Pienistä macaronipuun hedelmistä tehdään perusmakaronit (reikien poraaminen vaatii erikoisosaamista), pitkulaisista venytetään spagetit ja isoista mollukoista puristetaan lasagnelevyt.

    Poikalapsille kannattaa tosiaan opettaa erinäisiä kotitaitoja, sillä ne ovat kovassa huudossa naimamarkkinoilla. Mun äidille tuli kuulemma aikanaan sairaalassa useampi naimatarjous sen jälkeen kun olin kiikuttanut hänelle omin pikkukätösin leipomia pullia. Valitettavasti nuo tarjoukset eivät päätyneet silloin perille asti, sillä viisas äitimuori oli varmaan urkkinut tietoonsa perintömetsien arvot ja muut tärkeät tiedot ja säästi minut pettymyksiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitkeästi kasvattanut lasagnea jo useamman vuoden. Usein ollut ollut heikko satovuosi, mikä johtuu ilmeisesti huonoista siemenistä.

      Sen kyllä tiedän, etteivät makaronit puussa kasva!

      Perintömetsät ja tilukset on aina tarkastettava, siinä olet ehdottomasti oikeassa. Hyvä.

      Poista