Sinusta ei koskaan tule hienoa naista

Minunkin elämässäni on ollut Anders. En enää muista hänen sukunimeään, jos siitä nyt koskaan oli sen kummemmin puhettakaan.

Anders ja Janne olivat ulkona puutarhassa. He pelasivat jalkapalloa. Tilanne kärjistyi siihen, kun Janne (tai Anders) tarjosi kaverilleen purukumia: "Vill du ha tuggummi?" Tulen muistamaan teinipojat lopun ikäni, vaikka Toppen 7 olikin harvinaisen huono ruotsinkirja. Sen kuvitus oli osittain niin vanhanaikaista, että hävetti. Erään kappaleen ikimuistoisessa otoksessa Andersin (tai Jannen) äiti seisoi kuvaajaan nähden sivuttain, ja hänen rintansa sojottivat yhtä terhakkaina kuin Madonnalla tötterövuosina. Toisaalta se oli hyvä keino herättää yläasteikäisten oppilaiden huomio, mutta siihen se huomio sitten todellakin jäi: Piirtelimme lyijykynällä mäkihyppääjiä laskemaan rintoja pitkin. En muista, mitä senkertainen kappale käsitteli. Enkä ole edes poika, ks. kuva.

Historiantunnilla luokkamme huligaanit harrastivat käsitöitä: heillä oli mukana valkoista ompelulankaa, joka oli leikattu sopiviksi, noin 30 cm:n pituisiksi pätkiksi. Lanka tuupattin nenään, jonka jälkeen vedettiin muutamia kertoja hengitystä oikein voimakkaasti sisään ja kas, langanpää putkahti roikkumaan nielusta. Sitten vain sormet kurkkuun, pienimuotoista kakistelua, langasta kiinni ja näyttävä veto suun kautta ulos.

Pinsettiote testataan neuvolassa vauvan ollessa vähän alle vuoden ikäinen. Taso oli saavutettu.

Mieleenpainuvin koulumuistoni on kuitenkin valitettavasti se, miten opettaja haukkui minut ja ystäväni koko koulun kuunnellessa hartaasti. Oli talvi joskus 1800-luvulla. Pakkanen oli kova, ja olin juuri ollut angiinassa. Sijaisopettaja antoi minulle ja ystävälleni luvan viettää sen päivän välitunnit sisällä, ja niin me teimme harmonia polkien ja virsiä laulaen. Välituntivalvojana toiminut vanha rouva väitti kuitenkin meidän valehtevan hänelle, joten hän katsoi asiakseen laittaa meidät ulos ilman kenkiä ja päällystakkia. Pakkasessa seisoskelu ei pitemmän päälle tuntunut järkevältä, joten kiersimme hätäpäissämme vielä piharakennuksen ja päätimme sen jälkeen uskaltaa mennä takaisin sisään. (Kellot olivat soineet jo välitunnin päättymisen merkiksi.) Kun kiipesimme portaita luokkaamme kohti, alkoi hillitön huuto, jonka sanoman muistan ikuisesti: "Sinusta ei koskaan, koskaan tule hienoa naista!"

Eipä kai sitten. Kyseinen opettaja ei tunnistanut minua enää muutama vuosi sitten ala-asteen luokkakokouksessamme vieraillessaan. Heja.

Koulu on ihana asia! Skålen är en wunderbaum sak.