maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ahvenelle ryyppy

Eilen oli sitten juhlapäivä, ja kaikilla oli niin mukavaa. Itse söin voileipäkakkua niin kuin en olisi leipää ikinä nähnytkään, mutta tavoistani huomattavasti poiketen jätin triplasuklaakakun kokonaan maistamatta. Olen hirvittävän huolestunut ja aion ohjata itseni puhutteluun. Onneksi pakkosyöttöä voi kokeilla hoitomuotona heti tänään, sillä vieraiden paikallaanolevista kehuista huolimatta kakkua jäi hieman. Ei se ole emäntä eikä mikään, jos ei osaa mitoittaa tarjoilujaan siten, että pikkuisen jää vielä seuraavallekin päivälle fiilisteltäväksi.

Illan tuoksinnassa ei ehtinyt käki kukkua, mutta päädyimme ihmettelemään erityisen syvästi ja monelta kantilta yhtä asiaa:

- Miksi ihminen voi ja saa hakata kirveellä polttopuita takapihallaan tai mökin liiterin vieressä tuhannen päissään, mutta ruohonleikkurilla ajaminen on rikos? Onko kirveen kanssa heiluminen jotenkin erityisen paljon hillitympää touhua kuin puutarhurointi? Kuinka monen kirveellä voi tappaa sille päälle (kännipäälle) sattuessaan? Entäs ruohonleikkurilla? Jotenkin mieluummin sitä näkee itsensä juoksevan ruohonleikkuria kuin kirvesmiestä pakoon, hmm. Mikä holhousyhteiskunta tämä oikein on, kun kännipäissään ei saa vetää rinkiä ruohonleikkurilla talon ympäri, jos siltä tuntuu? Kauhean kahlitsevaa.

- Jos on oikein ilkeä tai ei ole muuta tekemistä, voi käydä tarjoamassa nurmikkoa päältä ajettavalla leikkurilla ajavalle naapurille ystävällismieliset huikat tai pari ja soittaa sen jälkeen poliisille. Harmi, että Mettäperän naapurissa on toisella puolella pusikko ja toisella järvi. Tarjoa siinä nyt sitten pupujussille tai ruohoa ajavalle ahvenelle ryyppy. No, säästyypähän enemmän itselle. Jee sinänsä.

- Jos hakee näyttävää tapaa poistua, voi toki ajaa leikkurilla järveen.

Oikeastaan muuta älyllistä ja henkevää emme sitten miettineetkään, vaan keskityimme syömään, juomaan ja seurustelemaan. Se ehkä on kuitenkin vielä mainitsemisen arvoista, että pappani mukaan kaikki ongelmat ratkeavat nuorina sillä, että illalla sängyssä vähän pökkää toista jalalla. Siitä se sitten lähtee.

Onnistuneet juhlat, arvioisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti