Matkakertomuksen osa 1. (Las Vegas) luettavissa tästä linkistä. Viva, viva! Perjantai 14.10.2016: Saapuminen Los Angelesiin
Las Vegasista on Los Angelesiin vain tunnin lentomatka, joten kun ehtii ylös, tullaankin jo melkeinpä heti alas. Virgin America (ja myöhemmin matkallamme Delta Airlines) ehtii kuitenkin tarjoilla siinäkin ajassa lentoon kuuluvat juomat, joskin anteeksi pyydellen: lentohenkilökunta selitti nolona, miten näin lyhyen lennon aikana on tarjolla ainoastaan virvoitusjuomia, olutta ja viiniä, kun me samalla mietimme, ettemme saaneet Norwegianin 10,5 tunnin lennolla maksutta yhtään mitään. Sen toki tiedostimme etukäteen, mutta katkera ja epäkiitollinen turistiluokkalainen se täällä huutelee! Yllättävän kiitollinen mieli nimittäin juomasta tuli, joten lennän jatkossakin tuolla hulvattoman, todellakin erilaisen lentoturvallisuusvideon tehneellä Virgin Americalla. En tiedä, milloin, mutta varmasti lennän.
Olimme vuokranneet Los Angeles -päivien ajaksi auton, jotta pääsisimme liikkumaan järkevästi paikasta toiseen. Ensin etsimmekin lentokenttäshuttlen, joka kuljetti meidät vuokraamon pihaan. Paperiasiat hoituivat nopeasti, joten ei muuta kuin auto alle. Meillä oli ajelua helpottomassa mukana tuttavilta lainattu suomenkielinen navigaattori, joka oli jo samoissa oloissa aiemmin testattu. Kun isoissa kaupungeissa ajetaan kuutta kaistaa ja mahdollisia vääriä liittymiä sattuu matkalle useampi, kunnon navigaattori on todella kultakimpale. Minä en ajaisi noin isoissa kaupungeissa kyllä kuin pakon edessä, sillä todellakin olisi liikaa mahdollisuuksia kiilata viereinen auto romuksi tai ajaa esimerkiksi epähuomiossa jonkun päälle. Se olisi tehty todella helpoksi.
Suuntasimme keskelle Hollywood Boulevardia. Meille meinasi käydä majoituksen suhteen huonosti, sillä hyvissä ajoin varattu ja maksettu, täydellisessä paikassa ihan Hollywoodin ytimessä sijaitseva, kaunis, moderni ja vieläpä kaiken muun hyvän lisäksi ilmaisen autopaikan tarjoava Airbnb-asunto perui varauksemme muutamaa päivää ennen lähtöä. Jotain asunnossa oli täytynyt sattua, sillä vuokraaja joutui lopettamaan koko toimintansa välittömästi, ja perui jokaisen tulevan varauksen. Paniikki!
Päädyimme nopeasti siihen, että majoitus varataan mahdollisimman läheltä peruttua paikkaa eli edelleen Hollywood Boulevardilta, jotta matka- ja reittisuunnitelmaa ei tarvitse muuttaa yhtään. Niinpä majoittauduimme The Hollywood Roosevelt Hoteliin, joka olisi muutenkin ollut vahvoilla hotellivalinnoissa, ellemme olisi löytäneet erinomaista Airbnb-asuntoa. Mutta se siitä asunnosta. Onneksi peruutus ei tullut ollessamme jo perillä.
Roosevelt Hotel on vanhin Los Angelesissa toiminut hotelli, jonka toiminta ei ole välillä katkennut. Marilyn Monroe asui hotellissa kahden vuoden ajan, ja siellä pidettiin ensimmäiset Academy Awardsit eli nykyinen Oscar-gaala. Historian havinaa hotelli siis tarjoaa, vaikka itse huoneet ovatkin modernit (joskin niin pienet, että huone olisi mahtunut Vegasin hotellin kylppäriin). Public Lounge kirjastobaareineen oli hyvin vaikuttava ja tunnelmallinen.
Hotellissa on kuvattu elokuvia ja majoitettu tähtiä. (Heillä täytyi olla isommat huoneet.) Voimme silti ajatella kävelleemme samoja käytäviä ja koskettaneemme samoja hissin nappuloita paitsi Marilyn Monroen myös Richard Geren, Bruce Willisin, Steven Spielbergin, Eddie Murphyn, Leonardo DiCaprion, Clark Gablen, Charlie Chaplinin, Ernest Heminwayn ja sokerina pohjalla, Brad Pittin ja Angelina Jolien kanssa. Rauha viimeksi mainituille ja erityisesti siniseen mekkoon pukeutuneelle tytölle nimeltä Caroline. Hänen on huhuttu kummittelevan hotellissa, mutta hän harrasteli sitä varmaankin nukkuessamme.
Vietyämme laukut huoneeseen lähdimme samantien ulos - ja siinä ne olivat heti ulko-oven edessä, tähti toisensa jälkeen. Tuntui oudolta ja jälleen kerran vähän epäuskoiselta.
Tähtiä on molemmin puoli katua älyttömät määrät.
Viikon kuluttua vierailustamme tämä tähti oli käyty moukaroimassa rikki. Vaalit herättivät tunteita.
Hotellia vastapäätä sijaitsee TCL Chinese Theatre, jonka edustalla on tähtien jalan- ja kädenjälkiä.
Me etsimme kuitenkin ruokapaikkaa, sillä nälkä oli kova ja kello jo paljon. Koska meillä on sellainen omituinen harrastus, että keräämme aina uusien kaupunkien Hard Rock Cafesta pienen lasin, hoidimme asian pois vaivoista ja ruokailimme samassa paikassa. Päätökseen vaikutti kaikista eniten se, että seurueemme eräs jäsen oli saanut päähänsä tarvitsevansa aivan ehdottomasti nachoja. Hard Rock Cafen alkupalojen nacholautanen on niin suuri, että siitä syö koko perhe. Enkä valehtele yhtään...
Sitten nukkumaan, sillä aamulla lähtisimme hurvittelemaan!
Lauantai 15.10.2016: Universal Studios Hollywood
Aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Lämpötilan Los Angelesissa oli luvattu olevan 24 - 26 asteen tienoilla, mikä sopisi huvipuistoiluun varsin mainiosti. Hotellimme vieressä oli kiva aamiaispaikka, jossa kävimmekin kolmena aamuna nauttimassa hyvät kahvit ja vielä erinomaisemmat jogurtit, joka kasattiin kuppiin granolan ja mansikoiden tai vadelmien kanssa vuorotellen. Sitten vain tien yli metrolle ja suunta pysäkin verran Universalille. (Ennen metroon astumista ehdimme kuitenkin käydä toteamassa Hollywood & Highlandin ostoskeskuksen siltatasanteelta, että siellä se on, Hollywood-kyltti, kaukana kukkulalla. Selfie-keppi oli taas käytössä, niin kuin perusturistijampalla kuuluukin.)
On ihan turha kuvitella, että kyltti näkyy mitenkään erityisen hyvin. Kaukana se on.
Tämä on otettu jollain miljoonakertaisella zoomilla. Mutta nähty on, melkein kuin olisi rinteelle kiivennyt ja kirjaimia kosketellut.
Metropysäkin jälkeen opasteet kehottivat jatkamaan palan matkaa kävellen, ja kauempana odotti Universalin oma non-stop-kyyti porteille asti. Olin opiskellut jo etukäteen ystävästäni internetistä, että Hollywood Studiosin huvipuistoalue on paljon pienempi kuin Orlandon vastaava, joten yksi päivä huvittelua riittäisi. No, riitti se ainakin sen vuoksi, että koska olemme jo vierailleet Orlandossa ja koska siellä puistoja on kaksi vierekkäin ja pystyimme hallitsemaan nekin yhden päivän aikana melkein kokonaan, tämä puisto tuntui jopa hieman pieneltä. Erikoisuutena Orlandoon verrattuna oli kuitenkin se, että vaikka paikka vaikuttaa suppeammalta, se on levittäytynyt ylä- ja alatasanteelle, ja niiden välistä korkeuseroa kuljetaan ylös alas pitkiäkin pitemmillä liukuportailla, joita on useampi peräkkäin. Toinen erikoisuus on tietenkin se, että ollaan Hollywoodissa ja siellä, missä elokuvia tehdään. Suunta olisi siis heti ensimmäisenä Studio Tourille!
Tämä kuva on internetin ihmemaasta, mutta portti oli sama ja jonotusaikakin aamulla kutakuinkin tuon verran eli lyhyt.
Näin sitä mentiin. Suurin osa kulisseista näytti tosi aidoilta, vaikka materiaali ei ihan ihka oikeaa kiveä tai tiiltä ollutkaan.
Kierrosta etuvaunusta juontava mies oli alansa ammattilainen, ja koko rundi oli tehty muutenkin viimeisen päälle nautittavan ammattitaitoisesti. Kun näimme elokuvien ja tv-sarjojen lavastekaupunkeja, näkyi meille kyytiläisille televisioruudulta pätkä siitä elokuvasta tai kohtauksesta, jonka lavasteet näimme juuri edessämme. Tuosta Jim Carrey tulee portaat alas, katsokaahan. Kohauttavin oli varmastikin Paluu tulevaisuuteen -elokuvien kaupungintalo ja aukio sen edessä, sillä tottahan ne ovat melkein kaikille tuttuja.
Kuva on vähän epätarkka, mutta mitäs ajoi niin lujaa ohi.
Kierroksen aikana näimme myös yhtä televiosarjaa tai mainosta juuri kuvattavan ja osallistuimme muutamaan "laitteeseen" tai show'hun. Niitä varten meille oli jo lähtiessä jaettu 3D-lasit.
Tässä taidetaan mennä tapaamaan King Kongia ja ties mitä sen kanssa tappelevia dinosauruksia, joita maailman pisin, yli 60-metrinen 3D-seinä tarjosi päällemme hyppiväksi.
Tähän oli raahattu jostain oikea lentokone, joka elokuvassa oli sitten tuhoutunut.
Pahaa jälkeä tulee, kun lentokone tippuu omalle tontille.
Loppupäivän kulutimme tehokkaasti erilaisissa huvipuistolaitteissa, jotka eivät ole perinteisiä siihen malliin kuin mihin meillä on totuttu, vaan lähes kaikki on toteutettu simulaattoriajeluina, jotka ovat käytännössä aivan yhtä hurjia kuin perinteisemmätkin rataa pitkin ajelut - ja monesti pienille aivoille aika käsittämättömiäkin. Olenkin edelleen sitä mieltä, että Harry Potter -ride on maailman paras huvipuistolaite, vaikka Disneyn Tower of Terror lyökin sille kovasti kampoihin. Kun huispaa menemään jossain Tylypahkan sisuksissa, ei aivan ymmärrä, mitä juuri tekee ja miten ihmeessä kaikki on mahdollista. YouTubessa on joitain videoyritelmiä ajelusta, mutta koska kyse on 3D:stä, joka tehdään lasit päässä ja suurimmaksi osaksi melko pimeässä linnan sisuksissa, ei kokemusta oikein voi kuvata. Jonkinmoisen käsityksen siitä kuitenkin toki saa.
Tämän jälkeen mikään muu ei oikeastaan tunnu paljon miltään. Simpsonit viihdyttää ja pärjääkin aika mainiosti, mutta ei siitäkään ole Potterille vastusta. Keskityimme käymään etenkin niissä laitteissa, joihin emme Orlandossa olleet aikaisemmalla reissulla ehtineet jonottaa, joten tällä kertaa kastuimme myös Jurassic Parkissa (kesy), tuhosimme muutaman kaupungin Transformersien kanssa ja hauskuutimme itseämme Minionien kanssa. Mummy Riden jätimme tällä kertaa väliin, sillä se oli ollut tulenlieskoineen jopa jokseenkin epämiellyttävä.
Hauska päivä! Söimme myös alkeellisten hot dogiemme jälkiruoaksi päänkokoisen donitsin (5 dollaria), joka on kyllä hintansa arvoinen.
Jonkun pää. Internet tarjoaa sekä donitsin että pään.
Toinen pää ja donitsi, että uskotte, te epäileväiset.
Päivä se päättyy mukavinkin, joten illaksi takaisin Hollywood Boulevardille, turistikauppaa toisensa jälkeen ja pitsaa iltapalaksi. Syvempi kulinarismi ei matkaohjelmaamme kuulunut.
Suosikkikuvani Hollywood Boulevardin jostain peräkulmilta. Ihan itse otin. Bussi on siinä ja täysikuu tai katulamppu.
Sunnuntai 16.11.2016: Disneyland Park (Anaheim) ja Disney California Adventure Park
Sunnuntaina tarvitsimme vuokra-autoamme, joka laitettiin kiitämään noin 45 minuutin matka Anaheimiin. Julkinen liikenne ei Los Angelesissa ole Anaheimin puolelle siirryttäessä mitenkään erityisen suosiollinen, joten kolmen päivän autonvuokraus tuli paitsi ajallisesti (julkisten yhdistelmä olisi vienyt yhteen suuntaan siirtymisessä kahdesta kolmeen tuntia!) myös hinnaltaan suosiolliseksi. Kuusikaistainen liikenne jaksaa hauskuuttaa edelleen, sillä onhan se nyt hassua, että Suomessa moottoritielläkin on vain kaksi kaistaa, kun Amerikan ihmemaassa autoa painaa ihan tuhottomasti menemään - ja sunnuntaiaamuna kaikki tietenkin juuri sinne, minne mekin. Loppupäässä ruuhka oli jo melkoinen, mutta niin vain muutaman uhkaavan sadepisaran tulvittua tihkuna yllemme pääsimme parkkihalliin ja jälleen pikkujunaan, joka kuljetti porukan eteenpäin puiston portille. Luvassa olisi taas hurvittelua, sillä olimme jälleen ottaneet rohkeasti hommaksemme selviytyä kahdesta vierekkäisestä huvipuistosta yhden päivän aikana. Alamme olla siinä jo aika kokeneita.
Koska varsinainen Disneyn puoli on meille jo Pariisin ja Orlandon osalta tuttu, menimme ensin Disney California Adventure Parkin puolelle. Siellä olisi paljon uusia laitteita, mutta myös yksi parhaista, nimittäin huima Tower of Terror, omalla listallamme huvipuistohommeleiden top kakkonen. Jonojen ollessa oikeastaan aina paitsi ihan aamusta todella pitkät, noin tunnin tai ylikin yhteen laitteeseen, on järkevintä käydä varaamassa parhaimpiin kohteisiin tarjottava Fastpass-lippu. Se tarkoittaa, että oma lippu syötetään koneeseen, joka antaa kellonajan (tunnin aikaväli): annetun ajan puitteissa pääsee laitteeseen sitten suoraan jonon ohi. Käytännössä päivä koostuu siis hurvittelun lisäksi monista pitkistä jonoista ja muutamista jonon ohituksista. Kun niihin asennoituu jo etukäteen, eivät pitkätkään odotukset tunnu hetken kuluttua enää missään. Aikaa ne toki vievät, joten siitä syystä turistit ostavat huvipuistoihin usein monipäiväisiä lippuja. Se ei kuitenkaan ole halpaa lystiä, eikä meillä olisi ollut aikaakaan, joten ei muuta kuin vauhti päälle ja menoksi.
Ka, taustalla kulissiseinällä myös hotellimme!
Tuolla putkessa paineltiin kovaa...
...samoin kuin ilmeisesti vedimme, minäkin, tuossa silmukassa menemään. Tämä oli lasten yksi suosikkilaitteista.
Jotkut kävivät kastumassakin. Onneksi kesä kuivaa.
The Cars Land oli hauskannäköinen paikka!
Pimeässä kauhuhotellin hississä ylöspäin, vapaapudotuksia pimeässä alaspäin, mitään aavistamatta täydet ylös ja kas, tiputaan jälleen ja luullaan, että ehkä kuollaan. Huutaa ainakin pitää ja kovaa. Huimaakin hienompi laite etenkin, kun ylhäällä aukeavat ikkunat yllätyksenä siten, että vilautetaan näkymää koko huvipuistoalueeseen.
Välillä sitten ruokaa napaan (hampurilaisia, ranskalaisia, salaattia, kas kummaa) ja Disneylandin puolelle.
Hei, hei, Adventure Park!
Ja helou, Disneyland!
Halloween-teema näkyi joka puolella.
Väkeä oli sunnuntaina kuin pipoa.
Ruususen linna oli ihan pikkuinen, mutta sen torniin pääsi portaita pitkin toisin kuin aikaisemmin näkemissämme linnoissa.
Vaikka Disneylandin puolella oli paljon tuttua, Indiana Jones -ride oli meille uusi - ja aivan törkeän hyvä olikin. Top kolmoseen heilahti, oli sen verran huikea oli maan alle tehty ja toteutettu seikkailu lavasteiltaan ja tekniikaltaan. Ohessa jonkun tosituristin kuvaama YouTube-video, me vain pidimme aisasta kiinni ja toljotimme.
Disneylandeissa ja Worldeissa on aina päivän päätteeksi ilotulitus, mutta koska se on niin myöhään illalla, vasta joskus puoli yhdentoista kieppeillä, emme vielä kertaakaan ole sitä jääneet katsomaan. Raketteja olisi kyllä koti-Suomessakin joka joulunavajaisissa ja uudenvuodenjuhlissa, samat räiskytykset ne on Amerikkaankin Kiinan-poika tehnyt. Meillä oli sitä paitsi vielä yksi missiokin toteuttamatta: koska Griffith Observatorio on aina maanantaisin kiinni, olisi sinne ehdittävä vielä sunnuntai-iltana kaupungin valoja ihmettelemään. Tsekkasimme siis paraatin, haukoimme samalla jättiläismäisiä ja aivan valtavan hyviä turkey legejä ja päätimme kiepsaista vielä nopeasti pari Adventure Parkin laitetta läpi ennen lähtöä.
Mikki se soittelee rumpuja korkealla paraativaununsa katolla.
Kesätyö merenneitona, ei hullumpaa.
Heippa myös sinulle, Aladdin! Kiitos kivasta päivästä!
Takaisin kotikulmille päästyämme kiemurtelu pimeässä ylös kukkuloille oli henkisesti tuskaista, sillä ruuhka oli aivan älytön, eikä parkkipaikoista meinannut olla toivoakaan. Takaisin kääntyminen oli kuitenkin mahdotonta, joten jonossa oli ihmisen mateleminen ja hermonsa menettäminen. Mutta kas, niin vain viimein kävi, että noin puolen kilometrin päähän oli avattu jokin ylimääräinen parkkipaikka, ja kävelimme sitten ylämäkeä loppumatkan. Jonottaminen ja kävelyretki oli kaiken arvoista.
Griffit Observatory klo 20 illalla.
Osa Los Angelesin valomerestä. Näky oli mykistävän hieno.
Pääsimme katsomaan ulkona myös täysikuun pintaa jättimäisellä kaukoputkella. Ihan ei omilla, hukassa olevilla kiikareilla näe yhtä hyvin.
Tykkäsimme siis Griffithistä kovin, vaikka iltavierailulla Hollywood-kyltin kuvaaminen huomattavasti lähempää kuin alhaalta kaupungilta ei onnistukaan, sillä kirjaimet eivät ole valaistuja. Wow-efekti pimeällä oli kuitenkin mahtava, ja ainahan tuonne voi mennä sitten seuraavalla kerralla valoisan aikaan. Kummasti alkaa kertyä kaikenlaista uutta reissua puoltavaa tekijää...
Maanantai 17.10.2016: Rodeo Drive, Santa Monica Beach, Venice Beach - ja illaksi San Fransiscoon
Aamu koitti, ja tutun aamiaiskaavan jälkeen heitimme matkalaukut autonperälle ja näppäilimme navigaattorin kohteeksi Rodeo Driven. Jokainen itseään kunnioittava ihminen on katsonut Pretty Womanin, toivottavasti vieläpä useampaan kertaan, ja ellei ole, käy juuri nyt Googlesta tai kirjastosta selvittämässä, mistä on kyse. Ajoimme Beverly Hillsin ohi, saimme auton mukavasti parkkiin ja kävimme vessassa Beverly Willshire -hotellissa, jonka vessakin osoittautui niin hienoksi, ettei meillä olisi edes siellä yöpymiseen varaa. Kyseinen luksushotelli sijaitsee Rodeo Driven edustalla, joten toisesta ovesta vain ulos ja kaupoille - tai pikemminkin ikkunashoppailulle. Muutamassa liikkeessä kävimme ihan pokkana sisälläkin, ja täytyy sanoa, että tunnelma oli tavallisellekin ihmiselle hyvin ystävällinen, vaikka varmasti kymmenen kilometrin päähän näkyi, ettemme ole ostamassa mitään.
Turvallisesti kadun toisella puolella.
Juuri, kun olimme lähdössä takaisin autolla, tai niin minä luulin, kurvasi mies vielä koruliikkeeseen, joten pakkohan sitä oli seurata perässä. Tämä oli kuitenkin hänen puoleltaan suunniteltu kieppi, sillä koska kyseessä oli syntymäpäivämatka, suunnitelmissa oli syntymäpäiväyllätys. Ovella oli kaksi miestä, joista en tiedä, oliko heidän tehtävänsä olla vartijoita vai tarjoilijoita, mutta heidän tarjottimillaan oli croissanteja ja tuoremehua tai jonkin sortin viherpirtelöä. Suomalaisina emme tietenkään ottaneet mitään, mikä vähän näin jälkikäteen harmittaa, sillä aina pitää ottaa, kun ilmaiseksi saa, vaikka sitten ämpäreitä. Jotenkin siinä sitten päädyin valitsemaan itselleni kaulakorua, ja lopputulema oli, että pistäytymisestä Tiffanylle tuli minun reissuni ikimuistoisin kohta. (Jännää sinänsä, että parasta koko matkassa oli se, mitä en itse järjestänyt.) Miehelle kiitos lahjasta ja upeasta yllätyksestä! Tähän voitte kuvitella kasan sydämiä ja onnellisuutta. Ja voitte ihmetellä sitä, ettemme edes lähtiessämme liikkeestä ottaneet yhtään virvoketta tahi kullanrapeaa croissantia. Amatöörit.
Sitten beacheille! Kolme ensimmäistä kuvaa on räpsäisty auton tuulilasin läpi, joten laatu ei ole ihan kohdallaan.
Sinne vain autolla perille laiturille asti!
Tästä tuli elokuvafiilis: pieni huvipuisto laiturialueella.
Aamupäiväruuhkaa ei arkipäivänä juurikaan ollut. Santa Monica Beachiltä on vajaan viiden kilometrin matka viereiselle Venice Beachille, joten matka sujuu joutuisasti esimerkiksi pyöräillen, rullaluistellen tai vaikkapa lenkkeillen. Emme lenkkeilleet.
Venice Beachilla kuvattiin tv-sarjaa. Poliisi oli varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin. Kadulla oli myös tiedote, että kuvauspaikan lähistöllä ollessaan tulee tiedostaa näkyvänsä mahdollisesti televisiossa.
Venice Beach oli kaunis, mutta päiväsaikaankin katuosuudeltaan vähän levoton: kodittomia oli kymmenittäin, kojut ja kaupat olivat kiinni ikään kuin viikonlopun kestäneen juhlimisen jäljiltä tai vasta illaksi herätäkseen, ja tunnelma oli yhtä aikaa sekä unelias että epämääräinen. Tällä kadulla sykkii kovaa, kun on sykkiäkseen, muttei niinkään maanantaisin keskipäivällä. Ihailimme hot dogiemme takaa pitkän aikaa taitavia skeittareita, joista nuorin, vain kuusivuotias tyttönen päihitti aikuiset mennen tullen ja sai hurjat aplodit tempuistaan. Jos hänestä ei tule lajin ammattilaista, niin ei sitten kenestäkään.
Beachit oli mukava nähdä, vaikkemme rannoilla aurinkoa palvomassa olleetkaan. Seuraavalla kerralla sitten, vai miten se nyt meni. Ajelimme iltapäivästä kohti lentokenttää, palautimme auton vuokraamoon ja siirryimme odottamaan noin tunnin lentoa San Fransiscoon. Seikkailu oli vasta puolessa välissä! Niin myös yhden olkalaukun, jonka havaittiin jääneen Roosevelt-hotellin vessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti