perjantai 6. tammikuuta 2012

Euron lounas: Mäkkäriä vai näkkäriä?

Minä olen aina ollut melko kaikkiruokainen ja syönyt koulussakin, mitä tarjolle on laitettu - vain alakouluiässä perinneruokaviikolla meinasi tökkiä, kun eräänä päivänä oli tarjolla kaljavelliä. Voisi kuitenkin ajatella, että sama ruoka yläasteen puolella hihityttäisi kummasti, ja kylän kovimmat kundit vetäisisivät naama virneessä useammankin lautasellisen. Ihan vain ilman taka-ajatuksia, niin kuin muutama sälli vuosia sitten kiskoessaan jossain päin Suomea jouluruokailussa litratolkulla kotikaljaa. Vaikka mistä minä tiedän, kunhan arvailen. Tutkimattomia ovat nykyteinien tiet ja mopoautopolitiikka. 

Televisiossa on piakkoin alkamassa tosi-tv-ohjelma, joka seuraa koulun keittäjiä visaisessa pulmassa: miten kehitellä ateriakokonaisuus, jonka hinta on korkeintaan euron? Siihen summaan on saatava mahtumaan itse pääruoka, mutta myös salaatti, leipä, levite ja juoma, joten taikuruutta tarvitaan, jos hinnan lisäksi kriteerinä on muutakin. Vaikka sellainen pikkuseikka kuin ruoan maku. Onhan nimittäin pelkästään positiivista, jos ruoka on hyvää tai ainakin houkuttelevampaa kuin lähi-Mäkkärin Euron juusto. Siinäpä päästäänkin helposti asian ytimeen: yhden hyvä on toisen pahaa, vaikka miten temppuilisi. Kun mukaan lisätään vielä useita rajusti ruoka-allergisia ja aatteen tai uskonnon puolesta erityisruokavalioisia, niin soppa on valmis. Tai sitten ei. 

Minun mielestäni kouluruoka on siis aina ollut pääosin aika hyvää. Olen vedellyt tyytyväisenä maksakastikkeet (jonka päälle sai juustoraastetta, oi juhlaa) ja silakkalaatikot, jotka sittemmin ovat melko tehokkaasti poistuneet koulujen ruokalistoilta. Suorastaan herkkuna pidän uunilohta ja lasagnettea ja innostun kovasti myös koulun maittavasta hernekeitosta. Eilen sain sitä paitsi ongittua hernekeittosaavista lusikan kokoisen jauhelihamöykyn, jota ylpeänä kollegoille esittelin ja johon meinasin hetken kuluttua tukehtua. Siitäs sain, ahne. Eräs toinen veti puolestaan henkeensä näkkileipää, kun tunnustin, että olin rikkonut tietokoneeni USB-portin. (Tai jonkin, mistä niistä tavallinen kuolevainen tietää.) Vahingossa vaan. Mitäs on niin tiukka, että pitää renkuttaa. Omaa syytänsä. Selvisimme kuitenkin kuolemalta molemmat, kun vähän aikaa ryimme ruoat hallitusti ja arvokkaasti suusta roiskuen. Opettajat ovat esimerkkiruokailijoita ja opettavat pöytätapoja. 

Vähiten ilahtunut olen kouluruokailussa pyttipannusta ja vyötärömakkarasta. Lienee sanomattakin selvää, että varsinkin pyttipannu on oppilaiden suuressa suosiossa. No, maailmamme eivät aina kohtaa, vaikkei siihen ole kai tarvettakaan. En minä ainakaan olisi yläkouluiässä halunnut samaistua vaikkapa kuusikymmenvuotiaaseen historianopettajaan. Kamoon, XD ja lollotilol. Huonoja kokemuksia on myös mansikkajogurtista, jota en ollut lukioaikana huomannut ottaa linjaston päädystä tarjottimelleni ollenkaan. Pöydässä sitten ihmettelin, miten muilla oli jälkiruokaa ja minulla ei. Reippaana tyttönä urheilin poninhäntä heiluen takaisin ruokapisteelle, mutta kun olin ojentamassa kättäni kohti jogurttilaatikkoa, kajahti keittäjän molempien keuhkojen voimin: "Ja montako jogurttia SINÄ luulet ottavasi?" Katseet kääntyivät. Vajosin maanrakoon. Tulin pois sieltä ja hiivin hiljaa paikoilleni. Ei ollut aikomustakaan syödä jogurttia, se on pahaa.

Olen onneksi päässyt traumastani kostamalla tapahtuneen. Kerran otin salaa kolme kalapihviä, kun sallittava määrä oli vain kaksi. Olen aika kova punkkari, kun sille päälle satun. 

Mikä oli sinun suosikki- ja inhokkiruokaasi koulussa? Onko jäänyt traumoja, kun opettaja pakotti syömään kaiken, oksensit lautaselle ja söit sitten senkin? Tunnollinen kun olit.

23 kommenttia:

  1. Inhokit: veriletut, kanaviillokki ja tilliliha. Puistattaa vieläkin...
    Suosikki oli varmaan mannapuuro ja mehukeitto. Siinäpä ne. :)

    VastaaPoista
  2. Inhokki tietysti se surullisenkuuluisa tilliliha. Mitaan erityista suosikkia en muista. Ruoka oli paasaantoisesti hyvaa.

    VastaaPoista
  3. Voi, olin jo ehtinyt unohtaa äitini bravuurin: kaljaklimpit! Minulle maistui! Oliko teidän koulun kaljavelli klimpitön? :)

    Koulussa saimme aivan huippuruokaa. Monia ruokalajeja en ole kouluaikojen jälkeen enää saanut ja kaipaus on syvä.

    Meidän koulussa tillilihakin oli hyvää. Tiedän kyllä että siitä on useimmilla traumoja. Ehkä meidän keittäjä olikin alansa huippu?

    Inhokkiruokani oli silakkalaatikko. Voi sitä pettymystä, kun ruokajonossa alkoi supatus käydä, että tänään onkin silakkalaatikkoa...

    Vahinko, että suomalaiset eivät tajua, mikä lahja kouluruokailu on! Omilla lapsilla täällä Helvetiassa on ruokatunti klo 11:45-13:30, mikä on tietysti ongelma tällaisille työssäkäyville vanhemmille.

    VastaaPoista
  4. -S-: Veri menee, viillokki samaten, mutta tillilihan tuskan jaan kanssasi. Kyllä minä sitäkin tietenkin söin, mutta mitä järkeä on tunkea tilliä lihaan - tai ylipäätään yhtään minnekään. Se on yksi niistä harvoista asioista, joista en luontaisesti pidä.

    Anumorchy: Mä kyllä ihmettelen sitä, että kouluruokaa usein haukutaan. Ei se nyt mitään pahaa ole ollut eikä ole nytkään.

    Anne: En muista koulun velliä enää tarkasti, mutta isoisoäitini keitteli limpillistä soppaa. (Kulki myös nimellä Juhannuskeitto. En tiedä, miksi.) Olihan se pikkulapsen suuhun oudon makuista, mutta nyt osaisi jo suhtautua aivan eri tavoin. Ei vain taida olla enää kovin montaa valmistajaa, mikä on harmi.

    Onpa lasten ruokatunti sielläpäin pitkä! Hankalaa. Onhan tätä Suomen kouluruokailusysteemiä ihasteltu ja ihmetelty maailmalla moneen otteeseen, mutta kaipa niitä tapoja on joka paikassa kauhean vaikea muuttaa.

    Kiitos viestistäsi! Muiden maiden tyylit ja tavat ovat aina tosi kiinnostavia. :)

    VastaaPoista
  5. Sienisalaatti ja kaalilaatikko, -keitto jsekä -kääryleet eivät maistuneet silloin eikä kyllä edelleenkään. Monet välitunnit tuli istuttua koulun keittiössä lautanen nenän edessä, kun en suostunut syömään.

    VastaaPoista
  6. Vähän jogurttiepisodia vastaava traumakokemus mulla on. Tämä tapahtui, kun olin eskari-iässä.

    Koulussa oli jälkkärinä jätskiä. Ajattelin, että vienpä ensin lautasen ja lasin pois, että voin sitten nautiskella jäätelöstä kaikessa rauhassa puhtaan pöydän ääressä. En kuitenkaan uskaltanut jättää jätskiä pöytään, koska jokuhan olisi saattanut sen siitä napata astioidenvientireissun aikana. Niinpä siis lähdin astiapisteelle jäätelöä mukana kiikuttaen. Opettaja huomasi minut ja totesi, että en kai meinaa heittää jätskiä pois, nappasi sen minulta ja pisteli poskeensa. Ei ollut itku kaukana.

    VastaaPoista
  7. Nyt se tulikin mieleeni, tuosta Jeren kommentista! Sieniä olen aina kammonnut (kammoan edelleen) ihan yli kaiken. Sitten sitä sienisalaattia oli jostain syystä aina lempiruokani, liha-perunasoselaatikon, lisukkeena. Saadakseni sen hirvityksen kurkusta alas kokeilin sekoittaa sen siihen herkkuruokaan. No lopputuloksenhan arvaa: piloilla oli sekin. Yhh, traumaattinen muisto!

    VastaaPoista
  8. Jere: Mutta kaalihan on namia! Jos olisin istunut vieressäsi, olisin vetänyt sunkin annoksesi. :D

    Katri: Aivan kauheaa. Ei ihme, että on trauma jäänyt loppuelämäksi! Sun pitää kyllä etsiä se ope käsiisi ja pistää pyytämään anteeksi.

    Careliana: Sienisalaattikin on hyvää! Te olette kauhean rajoittuneita ihmisiä. :D

    VastaaPoista
  9. Mun kurjin ruokailumuisto kouluajoilta liittyy keitossa lilluviin kasviksiin, joita en saanut alas niin millään. Taisin olla neljännellä luokalla kun opettaja sanoi ruokailun loppupuolella isoon ääneen koko luokalle, että jos Nina syö lautasen tyhjäksi, niin voidaan mennä seuraavan oppitunnin ajaksi ulos. Itku kurkussa siinä yritin väkisin nieleskellä niitä kasviksia muiden tuijottaessa ja huudellessa vieressä. Jäi syömättä enkä enää muista mentiinkö ulos vai ei..

    VastaaPoista
  10. Kiitos opettajan asemassa kirjoitetusta kouluruokatekstistä. Nämä ovat hakusessa, varsinkin näin hymyä herättävässä muodossa.

    Lainasin tekstiäsi (ainakin) tänne: http://kouluruokatietopankki.blogspot.com/2011/11/opettaja-vaikuttaa-kouluruokailuun.html

    VastaaPoista
  11. Kiitos itsellesi ja ole hyvä, Maarit. Tänäänkin oli niin hyvää ruokaa, että hain lisää: perunamuusia ja kalaa bearnaisekastikkeessa.

    VastaaPoista
  12. Kaamin ruoka ehdottomasti ala-asteella oli pinaattikeitto kanamunalla! yöök! se tunnekkin siitä et pitäisi syödä jompi kumpi yhdessä tai erikseen - puistattaa!

    VastaaPoista
  13. Pinaattikeitto on niin hyvää! Ihan kevyesti hörppisin kattilallisen ja nielaisisin vain munan kohdalla. :D

    VastaaPoista
  14. Ah, lempiaiheeni! Mun kamalin ruokamuisto ala-asteelta on appelsiini. Olin penskana tosi nirso, enkä missään nimessä tykännyt appelsiinista. Meillä oli eka- tai tokaluokalla sijainen, joka viilsi kaikkien appelsiinien kuoriin viillot. Hän sitten ihmetteli, kun yksi appelsiini jäi yli. No minunhan se oli, kun en ollut omaani hakenut. Pakko oli syödä. Tunnin sitä söin itkien ja appelsiinimehu valui sormien välistä. Seuraavan kerran söin appelsiinia 30-vuotiaana... Ehkä voi sanoa, että jonkinlainen trauma jäi?

    Ruuista inhokkeja oli peltipurkiin pakatut sardiinit, rössypottu, hernekeitto, silakkapihvit, kanaviillokki... Noin niin kuin muutamia mainitakseni. Ja sitte monen yllätykseksi, pinaattikeitto oli yks suosikeista :)

    Sulla on hauskat jutut :) Käyn aina joskus lueskelemassa.

    VastaaPoista
  15. Eipä varmaan kovin monen pahimmaksi kouluruokamuistoksi karsiudu appelsiini. :D Vaikka joo, tarttuihan se ikävästi hammasrautoihin. Tuo nykyaikana onneksi lienee jo muuttunut, ettei mitään/ketään/koskaan pakoteta syömään loppuun. Eihän tuossa sinunkaan pakottamistapauksessasi ollut minkään valtakunnan järkeä. Inhottava juttu, eikä ihme, jos vähän pisti traumatisoiden. (Rössypottu minun piti oikein googlata, kun en ollut ikinä termistä - saati sitten keitosta - kuullutkaan. Veripalttua meilläkin tosin joskus kotona paisteltiin.)

    Kiva, kun tykkäät käydä lueskelemassa. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  16. Tästä muistelosta sukeutui sitten jutun juurta oikein pakinaankin; http://poytaloota.blogspot.com/2012/01/matemystiikkaa.html

    Oletko muuten itse koskaan harkinnut osallistuvasi Pakinaperjantaihin? (http://leelia.vuodatus.net/) Nämä sinun tekstisihän ovat pakinointia parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minen mistään Pakinaperjantaista koskaan mitään ole kuullutkaan! Kauhea, mikä määrä tässä onkin opiskeltavaa. Ensin käyn sinun luonasi!

      Poista
  17. Hih, eipä käynyt mielessäkään, että joku ei tuntisi rössypottua. Se kun on täällä niin tavallista. Mutta onneksi siihen törmää enää vaan jossain perinneruokaa tarjoavissa paikoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aika perehtynyt ruokaan, erityisesti syömiseen, mutta rössypottu on todellakin aivan uusi juttu. Enkä välttämättä kyllä taida sen kummemmin tutustuakaan. :D

      Poista
  18. SILLI! Voi yök!

    - jonna

    VastaaPoista
  19. Oho, onko jossain koulussa oikeasti ollut ruokana silliä? Sillisoppaa? Sillikastiketta? Noin, tässä Jonnalle sillisipattia! :D Meillä on tainnut olla silliä vain joulupöydässä, muttei ikinä muulloin. Silloinkin se oli keittäjien itse marinoimaa ja aivan törkeän hyvää, vaikken mikään erityinen silli-ihminen olekaan.

    VastaaPoista
  20. Minullepa nämä keuhkot karjaisivat, että "Ne ovat niille, jotka maksavat ruoastaan!!!", kun kurottelin kohti juustosiivulautasta. Näkkäriin ja voinappiin oli tyytyminen.

    VastaaPoista
  21. Perästä tullaan kun vasta löysin tämän blogin - kikattelen hervottomasti. Aivan mahtava tyyli! Ja yhteistä löytyy, jouduin minäkin huilun sijasta klarinettiin koskemaan aikanaan (eli viisi vuotta sitten, köhköh). Ja minusta melkein tuli opettaja. Melkein.

    Kouluruuat oli kamalaa kamaa. Mutta ihme kyllä tykkäsin just pinaattikeitosta, kanaviillokista, tillilihasta ja silakkasapuskoista. Pitsat meni silloin luokkakavereille, kun en tykännyt. Pääasiassa tosin elin näkkärillä ne kouluvuodet.

    Kamalimmat traumat jäi borssikeitosta ja tomaatista ekalla, kun oli pakko maistaa. Sen jälkeen ei pakotettu...

    Rakkain terveisin
    k

    VastaaPoista