Sananvapaus, mikä ihana tekosyy

Huomasin tässä joulurauhan keskellä, miten yhä useampien ihmisten ja ihmismielisten mediakäytös pääsee suorastaan pöyristyttämään. Kovin kauan ei tarvitse nettikeskusteluja seurata, oli aihe mikä tahansa maksalaatikosta Mariskooleihin, kun kommentit muuttuvat ilkeiksi, vähätteleviksi, asiattomiksi, kateellisiksi, saivartelevan lapsellisiksi tai suorastaan vihamielisiksi. Kun joku iloitsee lahjaksi saamastaan lasikulhosta, on toisen pakko päästä sanomaan tärkeä mielipiteensä:

- Mariskoolit= yliarvostettua ja todella ylihinnoiteltua roskaa. Vanhanaikaisia ja oikeasti aika kökön näköisiä. Meitä suomalaisia on niin uskomattoman helppo huijata vuosikymmenestä toiseen.

- Tää taitaa taas olla näitä kehäkolmosen ulkopuolella olevia suosituimpia asioita.

- Onko rumempaa kippoa keksitykään? Siis voi ällötyksen ällötys  Menee ehkä jollan mammalla namikippona, mutta ei se kyllä sovi meidän kotiin.

Oman lapsuusajan nimettömät pilapuhelut pystyy vielä ymmärtämään, mutta ei sitä, että nykyisin aikuiset ihmiset kommentoivat uutisia, kuvia, kolumneja tai koko valtakunnan kattavia julkaisuja omilla nimillään ja kasvokuvansa kera - ikään kuin hönkivät häirikkömielessä luuriin, mutta anonyymiydellä ei olekaan niin väliä. Mikä saa esimerkiksi keski-ikäisen tai vielä vanhemman luulemaan, että on hänen tehtävänsä olla kukkulan kuningas ja arvostella jonkun toisen asioita julkisesti? Mikä saa aikuisen ajattelemaan, että juuri hänen vähättelevä tai ilkeämielinen viestinsä on oikeutettu ja paikallaan? Mistä se ylemmyydentunne kumpuaa?

Sananvapaus ei ole syy unohtaa käytöstapoja.

Suoraan sanomista ei voi kerrasta toiseen väittää rehellisyydeksi.

Otetaanpa lennosta esimerkiksemme Stockmann, iso paha susi, joka vei lapselta Hullut Päivät -ilmapallon. Kulunut juttu, tiedetään, mutta siitäkin jaksetaan edelleen jauhaa. Mitä tahansa tavaratalo tekeekin, tulee heppuja, joiden on päästävä muistuttamaan, miten Stockmann riistää. Asia on mustavalkoinen, eikä harmaan sävyjä tai selityksiä niellä.

28. marraskuuta Stockmann kirjoitti  Facebook-sivuillaan alla olevan videolinkkiin liitetyn viestin:

"Toteutimme jokaisen lapsen unelman! Annoimme viidelle lapselle kypäräkamerat ja päästimme heidät pujahtamaan yöaikaan leluosastolle valitsemaan mieluisimmat toivelahjansa. Mitkä lelut herättivät eniten ihastusta?"


Ja kansa vastasi, myös näin:

- Lasten pitäisi nukkua yöaikaan.ainakin meillä nukkuu.

- Mutta ilmapallot veitte kuitenki käsistä?

- Toteutitte sellaisten lasten unelman, joiden vanhemmilla on varaa toteuttaa se.

- Miten niin toteutti JOKAISEN lapsen unelman, jos vain 5 lasta pääsi kokemaan tota?

- Henkilökunnan tuttujen lapsetko pääsivät krääsätaivaaseen... Tuskin kuitenkaan vähävaraisten perheiden jälkeläiset!

- Vanhanajan joulu jossa oli pehmeitä paketteja ja yhdessäoloa aidon kuusen ympärillä on korvattu kiinassa valmistetulla kertakäyttö romuilla ja pinnallisilla arvoilla joiden pakkotuputus aloitetaan tällaisten aitoa Joulua halveksivien tahojen toimesta!

- Mites ois jos Stocka joululahjaks veis vaikka joltain ilmapallon?

- Toteutitte jokaisen lapsen unelman, josta pääsi nauttimaan 5 lasta. Entäs ne lapset, jotka ovat nyt esim. nähneet tämän videon, mutta eivät ole saaneet kokea sitä unelmaa?

Liikevaihdoltaan Stockmannin jälkeen valtakunnan toiseksi suurin tavaratalo Veljekset Keskinen julkaisi puolestaan 23. joulukuuta omilla Facebook-sivuillaan jouluisen tonttukuvan toimitusjohtaja Keskisestä ja hänen juuri kasvaneesta perheestään. Mukavien joulutoivotusten lomassa oli myös toisenlaisia viestejä:

- Voi että, pussit jäi vaikka paino putoikin.

- Voi hyvänen aika. Oikea perhe ainakin kuvassa! Vesallakin sellanen lammasilme kasvoilla ihan kuin ei koskaan olisi mitään pahaa tehnyt  Nyt tarttee vain toivoa tälle "pyhälle" perheelle kaikkea hyvää!

- Voi Vesa parkaa todella luuseri. 

- Tuore äiti ei näytä kovin onnelliselta tuossa "perhe" potretissa., johtuukohan siitä vanhasta ukosta vieressä vai???

- Tässä kuvassa ei kukaan säteile,ole onnellinen, voi harmi !!! Lapsi ja äiti varmasti onnellisempia ilman suomalaista " lisämaustetta ".


- Vesa-tonttun silmä aika lurpallaan:) Vesa tonttuilee lopun ikää, ikävä kyllä.

- Nukke kuvassa? Epäilyttää koko juttu ja tuosta kuvastahan ei voi sanoo mitään varmaksi..

- Ihan onnelliselta tuo pariskunta ei kyllä näytä - eipä kuulu mulle.

- Homppeli mikä mikä homppeli.


Joillakin tarve tulla huomatuksi on suurempi kuin itsensä häpäisyn taju. Ja kun näin mitä ilmeisimmin yhä useammalla on, voi miettiä, onko välttämätöntä hypätä kaivoon perään.

Kaappianarkismia

Jos on hyvin kiltti ja tunnollinen luonteeltaan, niin kuin minä, ei voi koskaan ärsyttävänä päivänä ottaa vihreää spray-maalipurkkia ja käydä vetämässä helpottavaa kirkkoveneen kuvaa naapurin tiiliseinään, veistää puukolla opettajanhuoneen pöydästä kulmaa tai löysätä salaa rehtorin tuolin ruuveja. Ei vain voi, kun sitten tulee poliisi ja potkut ja vankilaan heitetään häpeämään ja hakattavaksi ja Jumalakin viimeisellä tuomiolla rankaisee lastaan. Täytyy hillitä itsensä ja toteuttaa anarkismia muilla keinoin.

Salakapinointi vaatii välillä todella paljon luovuutta ja viitseliäisyyttä, eikä yleisönä välttämättä ole kuin itse. Tänään aloin esimerkiksi pestä pyykkiä, sillä kun ei ole milliäkään lunta, likaantuu valkosävyinen toppatakki ikävän nopeasti. Mitä tekee kaappianarkisti? Vittuilee pyykinpesuohjeille. En varmaankaan pese kolmessakympissä, panen leuhkasti neljäänkymppiin. Siitäs saa, hahhahhaa. Enkä muuten takuulla käännä takkia nurinpäin pesun ajaksi, sinne vain ja luukku kiinni! Ei tarvitse turkkilaisen ompelijan tulla minua neuvomaan ja ohjailemaan tai pistän vielä ekstralinkouksen kaupanpäälle, ratkon vähän saumaa,  vien takaisin liikkeeseen ja vaadin huutaen uuden palttoon. Siitäs sai, turkkilainen, ja joutuu ompelemaan kolmen euron päiväpalkalla sata uusi takkia.

Kaappianarkisti voi myös ajaa harkittua ja sopivan pientä ylinopeutta saamatta sakkoja, sillä siten voi näpäyttää puskassa työkseen kyttääviä poliiseja. Opekokouksessa taasen voi kirjoitella kaverin kanssa lappusia kuin alakoulun tylsällä tunnilla tai luennoijan edessä kutoa sukkaa. Yhteiskuntaa ja sääntöjä vastaan kapinoivan ei tarvitse laittaa päähän pyöräilykypärää, sillä itse sitä polkupyöräilystään määrää ja reittinsä valitsee. Jos kaatuu, niin kaatuu, se riski on otettava, eikä se Suomen valtiolle kuulu. Kiltin ihmisen elämässä pitää edes joskus olla jotain pientä vaaran tuntua, ja kyllähän sitä jännittääkin toki alamäessä, kun valistusvideoissa on kerrottu ilman kypärää pyöräilevän kuolevan ja tupakkaa polttavan vasta kuolevankin, etenkin, jos tekee molempia yhtä aikaa. Myös liiasta auringonottamisesta kuolee ja huumeista ja maksalaatikosta, järvikaloista ja pelastusliiveittä soutelusta selvinpäin kesäisellä järvellä.

Että pyykkini pesen kyllä niin kuin haluan ja silitysraudastakin laitan hankalille kauluspaidoille vähän enemmän höyryä tulemaan kuin Dressmann sallisi. Ja pysähdyn autolla suojatien eteen: siinä mitataan, kuka on oikeasti tosi kova jätkä, sillä moiseen ei moni pysty.

Niin pitkälle en kuitenkaan mene, että uhmaisin oikeinkirjoitussääntöjä. Ei alkaa satamaan, se on varma.

Kamalimmat joululahjat

Lahjan antamisessa ajatus on tietenkin tärkeintä, mutta aina jokaista mietettä taustalla ei voi hyvällä tahdollakaan ymmärtää. Toisen turhake on myös jonkun aarre, mutta jossain menee jokaisella raja. Mitä näistä haluaisit - tai olet saanut?

- Klassikko: tukisukkahousut.
- Viinipullo absolutistille ja Alkon glögiä toisellekin jalalle. Bonuksena toisesta kääreestä viinikarahvin pesuharja.
- Sloggi-pikkuhousut. Puuteriset. Miniälle.
- Pitsiliina taulutelevision päälle.
- Posliini- tai lasijoutsen, ihana koriste pitsiliinan päälle, joka tulee taulutelevision päälle.
- Muki tai kaksi. Jos jälkimmäiset, niin erilaisia. Pahimmillaan huumorimukeja. Ai että!
- Tennissukkapaketti.
- Laudeliinat ja saunatuoksuja asuntoon, jossa ei ole saunaa.
- Aromipesä.
- Ihana helmikirjailtu, muovinen bonsai-puu.
- Pussinsulkijoita, sillä kunhan nyt jotakin pääsee käärimään.
- Venäläiset kristalliesineet.
- Etanapannut vaimolle, joka ei syö etanoita.
- Joulupukkikuvioitu solmio. Repe Sorsa -solmio. Karvinen edestä ja takaa.
- Silkkipusakka.
- Parituntinen, itse kuvattu luontofilmi.
- Pussillinen luumuja.
- Lehtien tilaajalahjat. Ihana tee-se-itse-vanerivalaisin, timanttikoru, ostoskassi tai kello. Ei voi palauttaa tai vaihtaa.
- Neonhohtoiset tuikkukupit.
- Korurasia, samanlainen kuin edellisenä jouluna. Ei koruja.
- Lahjakortti vaateliikkeeseen, joka on puolen Suomen välimatkan päässä.
- Runsasröyhelöinen ja ruusukuvioinen keittiön pöytäliina. Väärä koko. Onneksi.
- 43-numeroiset miesten aamutossut. Naiselle.
- Pinkki Kiroileva siili - pyyhe.
- Ihania tuoksukynttilöitä sekä hajusaippuoita ja parfyymia tuoksuallergikoille.

Toisen turhake on toki toisen aarre ja Aromipesästä ei voi kiistellä. Eikä kimaltavasta bonsai-puusta.

Miten nappiin teidän suvussanne meni tänä vuonna? Onnistuiko anoppi, yllättikö oma mummo? Tuliko kolmen litran kattila jo kolmatta kertaa peräkkäin? Saitko viime vuonna vaivalla vaihdettua törkeät Emäntä-pussilakanat - taas tuli uudet? Jackpot!

25 tapaa pilata joulu

Kaiken voi onnistua mokaamaan, joulunkin. Näillä ohjeilla ehdit vielä!

1. Pistä edelleen jäässä oleva kinkku nopeasti saunaan lämpiämään ja unohda se sinne.
2. Jätä viime hetken jouluosostoksilla muistilappu kotiin, sillä sinulla on hyvä muisti.
3. Jätä kotiin myös rahapussi, sillä mitäs sillä nyt tekee.
4. Jonota sitä ennen puoli tuntia kassalla.
5. Mäiskäise vaimoasi saunavihdalla takapuoleen ja sano häntä meheväksi kinkuksi.
6. Ole sinisilmäinen ja usko, että kyllä sitä glögiä Alkosta vielä aatonaattona saa, ihan joulumuistamisiksi asti ja parasta laatua.
7. Uskottele itsellesi ja naapureillesi, että pahvipurkillinen Vip-glögiä naru ympärillä oli alkuperäinen suunnitelmasi.
8. Kokeile joulupöytään kaikkea uudenlaista makuelämystä, jota et ole aikaisemmin a) valmistanut b) maistanut. Käytä mahdollisesti myös liekitintä ja englantilaista ohjetta. Äkkiäkös ne unssit paunoiksi muuttaa.
9. Hanki sellainen resepti, jonka aineksia ei löydy ensimmäisestä tai toisestakaan kaupasta. Madekeitto alkupalaksi saattaa osoittautua virhearvioksi.
10. Kaadu roskia viedessäsi jäisellä pihamaalla, lyö pääsi, katkaise koipesi ja joudu aatoksi sairaalaan tauotta hourivan potilaan viereen.
11. Polta riisipuuro pohjaan. Tee uusi ja unohda sekin levylle kiehumaan, sillä pystyt tekemään montaa asiaa yhtä aikaa.
12. Unohda kolmemetrisestä kuusesta latvatähti ja lyö vetoa, että sen saa ihan hyvin saa paikoilleen vielä lopuksikin.
13. Löydä vain yksi kymmenestä joululevystäsi, kuuntele sitä repeatilla koko joulu ja hakkaa kaikki.
14. Havahdu palovaroittimen ääneen, kun sammuit ennen kynttilöitä.
15. Vedä joulupukilta parta lasten edessä.
16. Unohda hakea joulupukin palkkio käteisenä ja yritä maksaa a) luonnossa b) avatulla konjakkipullolla c) kolikkokätkön kymmensenttisillä.
17. Piilota joululahjoja pitkin syksyä niin hyviin piiloihin, että osa löytyy seuraavia juhannussiivoja tehdessä ja kaikki belgialaiset suklaat ovat menneet vanhoiksi.
18. Itke uupumuksesta koko aatto. Että pitikin mennä tekemään tuhat tuntia ylitöitä, kasvattamaan itse joulukinkku ja italiansalaattia saavillinen.
19. Huomaa vasta viime hetkellä, että keittiössä on kesäiset kukkaverhot ja yritä kätkeä erhe ripustamalla niihin neulalla joulukortteja. Kas, kaikki huomaavat verhot.
20. Luota siihen, että tänä vuonna mies ja lapset osaavat kyllä laittaa joulun.
21. Odota oikein kovasti valkean joulun tunnelmaa ja romanttista kävelyretkeä huurteisella koivukujalla.
22. Löydä kaapin kätköistä pari vuotta vanhaa glögiä ja vedä sitä itku kurkussa tyhjään mahaan.
23. Siivoa kaikki putipuhtaaksi ja jätä sen jälkeen lapset leikkimään, kun käväiset pikaisesti kaupassa (jonne et ota muistilappua etkä lompakkoa) tai kävelylenkillä.
24. Ota kisa siitä, kuka syö eniten lanttulootaa ja kinkkua ja jotta kaikki ottaisivat kilvan tosissaan, lupaa  voittajalle palkinnoksi etelänmatka. Päädy aattoillaksi sairaalaan jonkun koipensa katkaisseen hullun viereen.
25. Piilota vaimon joululahja keittiön kaappiin. Ei se sinne hoksaa katsoa.


Rattoisaa joulua teille kaikille!

Keskiarvoinen keskiarvo

Jos seuraa Facebookia, tulee siihen tulokseen, että kaikkien lapset ovat kantaneet kotiin erinomaisia todistuksia. Ilmiö on jännä: joko keskinkertaiset arvosanat ovat muuttuneet kiitettäviksi tai vain ne, joiden lapset ovat menestyneet hyvin, päätyvät mainituiksi ja muut häpeävät jälkikasvunsa tyhmyyttä nurkassa ja selittävät asiaa kaukaisempien ja jo edesmenneiden sukulaisten geeneillä. Pitikin sen Erkki-vainaan olla niin helvetin tyhmä.

Elinikäinen oppiminen on ollut muotia jo pitkään, mikä on minusta aika rasittavaa. Miksi ihmisen pitäisi vielä kahdeksankymppisenäkin innostua opiskelusta ja olla itseohjautuva, kun helpommallakin pääsee, ja aina on joku, joka tulee kytkemään television - ainakin, jos maksaa vähän. Paljon mukavampi on kuulkaa istua kiikkustuolissa ja tehdä sukan kantapää juuri siten kuin on aina ennenkin tehnyt, eivätkä ne kirjastosta lainatut espanjan alkeetkaan enää mitään hyödytä, ellei aio kyläkauppaa pitemmälle matkustaa. Elinikäinen virkeys onkin aivan eri asia kuin elinikäinen oppiminen, sillä jälkimmäisestä saa vain stressin silloin, kun pitäisi jo osata vain lasketella loppumäkeä ja nauttia elämästä sen kummemmin ponnistelematta. Ihan tarpeeksi hankalaa on varmasti nimittäin sen virkeydenkin kanssa, jos nyt vain kerta kaikkiaan sattuu väsyttämään.

Minä olen tänä kuluvana vuonna oppinut paljon kaikenlaista tärkeää. Olen muun muassa ymmärtänyt, että

- pikkujouluissa ei kannata tehdä spagaatia
- sinivalas on aivan järjettömän kokoinen
- kukaan muu ei ajattele sinun parastasi muuta kuin sinä itse
- aina kannattaa ottaa opastettu kierros
- uudet kuohuviinilasit voivat tuoda onnen
- ihminen ei laihdu kovin paljon ajatuksen voimalla ja hyvillä aikeilla, mutta vähän kuitenkin
- ihminen voi olla niin tyhmä, ettei ymmärrä olevansa tyhmä
- improvisoiden voi mennä minne vain, ainakin, jos on pakko
- olin tosi ruma pienenä
- järvessä voi kasvaa esimerkiksi ahvenvita
- voi tuntea hirveää syyllisyyttä polttaessaan takassa jehovilta saadun Jeesuksen/Jahven/en tiedä, minkä kuvan
- aina tulee uusia ihania oppilaita ja lisää suklaarasioita
- itse sitä itsensä loppuun ajaa
- vesitrampoliini on tarpeellinen keksintö
- arjessa on enkeleitä, joulun aikaankin
- seitsemän hengen paljuun menee todellakin ainakin yksitoista
- ihmiset muuttuvat ja mennyt aika ei palaa
- ravintolapalvelun voi toteuttaa myös hiipimällä sekunnin tarkasti asemiin
- huiveja voi keräillä
- oppi ei enää tartu päähäni.

Antaisin itselleni tänä vuonna keskiarvoksi 8. Sellaisen, jolla ei Facebookissa pröystäillä, mutta joka on ihan kelpo keskiarvo kuitenkin. Ihminen voi olla tasapaksu muualtakin kuin vyötärön kohdalta.
Liikunnallisesta yrittämisestä ja spagaatista kuitenkin tulee yhdeksikkö ja kouluruokailusta kymppi.

Spaganjeja ja tanssijaisia

Näin tänään kauniita lukiolaistyttöjä tanssiaispuvuissaan ja nuoria herrasmiehiä frakeissaan, ja iskihän siinä alemmuuskompleksi sitten saman tien, vaikka sangen nuori ja vetreä olen vielä itsekin. Pikkujouluissakin tein yllytettynä spagaatin, ja sinne kuulkaa meni melkein puoleen väliin asti venyttelemättä, väärällä jalalla ja Sisu poskessa, joskin hintana oli takareiden revähtymä. Olen tehnyt spagetin viimeksi ala-asteen kuudennella luokalla, joten eihän siitä nyt mitenkään kauhean pitkä aika ole. Muistan, kun söin koulun jälkeen kotona makkaraa, jota olin mikrottanut oikein kaksin kappalein, ja pari poikaa luokaltani tuli rimpauttamaan ovikelloa. Makkarat lautasellani vähän hävettivät, mutta reippaana tyttönä söin ensin kaiken ja seurustelin vasta sitten.

Pojat halusivat nähdä, kun teen sgapaatin. Vedin yhden ensin keittiössä ja sitten vakuudeksi vielä pihalaatoilla. Pojat antoivat minulle tunnustukseksi Dingo-tarroja, mikä oli siihen aikaan suurin rakkaudentunnustus. Jukka ja Hannu, muistan teidät aina. Te varmaankin Itikan käristemakkarani.

Että meikäläinen se on jumppakärpästen sukua. Kun yläasteella piti kerran tehdä jokin urhohyppy tai kuolemanvoltti pukilla, potkaisi edelläni oleva liikunnanopettajaa päähän niin, että tämän silmälasit lensivät kaaressa jonnekin. Varmaan volttimonttuun tai kiipeilyköyteen tai johonkin kuperkeikankulmaan, kuka noista nyt tietää. Voi harmi sentään, mitä menikin tekemään. En päässyt ollenkaan esittelemään voltintekotaitojani, sillä toki olisin sellaisen mielelläni pamauttanut oikein vauhdin kanssa tulemaan. Puomilta minun piti kuitenkin silmälasien löydyttyä alas tulla, ja huomio, arabialaisella, joten niinhän sitä tultiin suorin vartaloin, nilkat ojossa ja hyvin suurella kierteellä kyljykselleen maahan asti. Jumppamaikkamme ei ollut telivoimistelutaustansa vuoksi aina ihan selvillä siitä, mihin tavallinen (lahjakas) nuori on kykeneväinen. Keihästä heitin kyllä hyvin. Ei mennyt korvan läpi. Olisi voinut mennä. 

Mutta kovin olivat aamulla siis sorjat nuoret ihmiset kauniita ja hoikkia ja elämä yhtä edessä kuin minullakin oli joskus. Siihen maailmanaikaan pantiin jonkun sukulaisen vanha tanssiaismekko ylle, vuokrattiin puku kaupunginteatterista tai ommeltiin Singerillä itse. Harva meni ja vuokrasi, saati arvasi, että tulevaisuudessa on olemassa suihkurusketuslaitteita ja että ihan voi joku muukin meikata kuin itse. Minun äitini meikkipussista löytyi oranssihtavaa luomiväriä, ja sitä antaumuksella sivelsin. (Ylioppilaskuviin löysin samaisesta meikkipussista vihreää kajalia. Sitä siis sillä kertaa.) Yhtään en myöskään tanssiaisia varten laihduttanut tahi kynsiä lakannut, sillä ei sellaisia puuhia ollut vielä keksittykään. Kaikesta huolimatta taisin olla ihan onnellinen, vaikka valokuvat vähän hävettävät ja tanssipartnerini vadelmantuoksuinen huulirasva oksettaa vieläkin. 

Entinen oppilaani muutaman vuoden takaa haki minua kuitenkin kaikista puutteistani huolimatta tänään tanssimaan. Eivät ne varmaankaan ihan kalkkista hakisi. Todellakaan eivät, vaikka kuinka istuisi about eturivissä ja viran ja esimerkin vuoksi pakotettuna. Sitäkään ei tässä tämänpäiväisessä tapauksessa lasketa, että kyseessä oli sukulaiseni. On ehdottomasti keskimääräistä parempi tyyppi hän. Menen ylioppilasjuhliinkin, jos reiteni on parantunut.

Välittömästi rehtorin kansliaan

Mietimme tuossa taannoin omasta mielestämme keskimääräistä fiksummalla aikuisporukalla, mitä kaikenlaista sitä onkaan tullut kouluaikoina tehtyä. Joukossamme oli toki hyvin tunnollisia entisiä oppilaita, mutta myös sellaisia, joista ei ikipäivinä olisi uskonut, mihin kaikkeen rahkeet riittävät. Toisten jekkunaamat naurattavat vieläkin, ja herkullisia tarinoita muistellessa menikin tovi, kun puhuttelussa oli ollut yksi sun toinen.

Eräs oli antanut opettajalleen hullun paperit ja tullut luonnollisesti kutsutuksi massiiviseen kuulusteluun, jossa asiaa oli puitu panelistien kera. Muutamat oli ajatelleet olevansa hyvinkin hauskoja ja piilottaneet voinappeihin (oi niitä aikoja!) hauleja, mutta eivät olleet taipuneet tunnustukseen vakavien syytösten edessä - ja vapaalla jalalla ovat edelleen. Samaisessa ruokalassa oli myös komennettu vihaisesti eräs ruokaileva seurue puhutteluun: "Tämä pöytä lähtee rehtorin kansliaan välittömästi!"

Oppilaita ei voi moittia tyhmiksi. He olivat totelleet samantien, nostaneet yhteistuumin pöydän ylös ja alkaneet kantaa sitä kohti ulko-ovea.

Luokkakokouksessa pojat muistelivat ala-asteella sopineensa lähes huvin vuoksi koulunjälkeisen joukkotappelun paperipaalaamolle, hyppineensä ikkunasta ulos ja juottaneensa opettajalle itse tekemäänsä juomaa, johon oli sotkettu kaiken epämääräisen maustearsenaalin lisäksi jonkun sylkeä. Myöhemmin joku oli salakuljettanut koulun illanviettoihin viinaa ja tupakkaa, yksi liimaillut kavereineen terveyssiteitä pitkin vessanseiniä. Taisivatpa jossain vaiheessa ulkomaanluokkaretketkin loppua siihen, että eräs tollo - tosin nyt ei puhuta enää omassa ystäväpiiristämme - oli joutunut vatsahuuhteluun.

Kaikista hauskinta tässä on se, että neljästä tuli opettajia.

Toivomuslista

Rakas joulupukki,

tahtoisin Burberryn Check Silk Satin -huivin (väri: smoked trench check), neljän hengen matkan Pariisiin, Chef & Sommelierin Flute-kuohuviinilasit (12 kpl), timanttikorvakorut (koko: mahdollisimman suuri), Juran kahvikoneen (malli: Z9, väri: alumiini), itämaisen maton (väri: punainen, solmutiheys: >360 000) ja Roche Bobois'n Chic-valaisimen (halkaisija: 90 cm, väri: alumiini tai kulta). 

Ei muuta. Missit voivat toivoa joulurauhaa.

Pitäkää rakuunanne

On se nyt kumma, kun alkaa nuhasta ja kaikenlaisesta kiertävästä kupasta tervehtyä ja haluaa ehdottomasti keittää kattilallisen rakuunaporkkanoita, niin ei ole näillä periferian mailla sellaisesta yrtistä kuultukaan. Täällä pitää vain ostaa tilliä lihaansa ja sunnuntain seitisoppaan ja koristella voileipiä persiljalla, joka nypitään kuitenkin pois tai jätetään lautasen reunalle. Varsinaisia juhlatilaisuuksia varten  on kansalle toki tarjolla myös basilikaa, jota voisi laittaa esimerkiksi tomaatti-mozzarellasalaattiin, jos tietäisi, mitä perkeleen hienostelua se sellainen mozzarella oikein on. Näillä leveysasteilla on tapana syödä Valion Edamia, koska se on parasta suomalaista juustoa ja ulkomailla ne eivät tiedä näistä asioista mitään.

Haluaisin muuttaa Stockan Herkkuun. Pääsin kerran lieasta, katselin nurkan takaa yrttirivistöä ja teki mieli kaivaa muistiinpanovälineet takataskusta: oli thaibasilikaa, sitruunabasilikaa, pyhäbasilikaa, kreikkalaista basilikaa, kanelibasilikaa, anisbasilikaa, mammuttibasilikaa ja varmaan ihan tavallista  alemmuuskompleksisistakin basilikaa jossain takarivin häpeäruukussa. Olen varma, että niillä hyllyillä olisi ollut myös rakuunaa, sillä se on merkittävä kasvi muutoinkin kuin porkkanan mausteena: Rudolf Steinerin oppien mukaan kasvin on sanottu auttavan myös nivelreumaan ja vesipöhöön (luotettava lähde). En halua vesipöhöä, en sitten ollenkaan, mutta siitä ei kukaan välitä. Syö, ihminen, tilliporkkanaa. Pistä persiljaa sinne pataan! Ota pussi Pirkka-basilikaa ja ole hiljaa. Kuole vesipöhöön.

En nyt oikein tiedä, miten tästä jaksaa ja jatkaa eteenpäin. Tämä on ihan samanlainen tilanne kuin se, että on miettinyt pitkään, tilannut kaupassa kävijältä Geishaa ja saakin Tupla-patukan tai Kismetin. Huutohan siitä seuraa, ja pettymyksestä on vaikea toeta. Että ei tehdä sitten rakuunaporkkanoita. Ikinä.

Voiko tontun tappaa?

Etsintäkuulutus

Voiko tontun tappaa
voiko panna vankilaan?
Voiko pihan ansoittaa?
Miksi luvatta tulla saa?

Tontut hiipivät salaa pihaan
ikkunoista kurkkimaan.
Tunkeilevat tontilleni
asioita urkkimaan.

En tahdo ketään penkomaan
elämääni Pukille raportoimaan.
Voiko touhun kieltää vaan?
Minne siitä ilmoitetaan?
(Kelan touhusta ei tule v*ttuakaan.)

Voiko tontun tappaa
voiko panna vankilaan?
Voiko pihan ansoittaa?
Miksi luvatta tulla saa?

Antakaa olla rauhassa pihamaan!
Vähintään käsirautoihin tunkeilijat paan
portinpieleen raahaan 
ja nutusta kiinni naulaan.

Siinä laulakoot laulujaan.

Carpe, carpe

Joulukuu pamahti niin että myrskynpauke kolisi kattopelleissä ja liukurit lensivät pitkin pihaa. En ole koskaan päässyt näin nopeasti kesästä jouluvaloihin: yhtäkkiä hurahti taas puoli vuotta elämästä. Minne? Jonnekin ainevihkojen ja viikkorutiinien sekaan todennäköisesti.

Carpe diem, lukee monen ovenpielessä ja seinätarrassa, ehkä omaperäisessä tatuoinnissakin. Miten sitä muka ehtii mihinkään vauhdista tarttua? Kun sukeltaa, ei ehdi edes hengittää. Kun on pyörteessä, menee imussa äkkiä entistä lujempaa. Ihminen tarvitsee kunnon flussan ja keuhkopöhön pysähtyäkseen, mutta silloinkin on kyllä puristusvoima pikkuisen heikohko ylimääräisiin tarrailuihin.

Pitääkö hetkeen tarttua pysähtymällä siihen?

Osaako siihen tarttua vasta pysähtymällä siihen?

Mitäs, jos ei ehdi tarttua enää mihinkään ylimääräiseen?

Tänään minä tartun pikkuseikkoihin, lillukanvarsiin ja toimeen, ehkä löylykauhaankin. Mihin sinä? Mikkiin? Pidä ainakin kiinni kyydissäsi ja kiinnitä turvavyö, joulu tulee ja oho - meni jo.